Malminnostajain lauttoja kelluili silloin tiheässä sydänmaanjärvien selillä, ja rahdinvetäjät rämisyttivät rattaitaan pitkin maanteitä. Sulatusuunit hehkuivat kuumuuttaan, putouksen väsymätön voima pyöritti herkeämättä suuria vesirattaita, jotka pitivät ruukin koneita alituisessa elossa, ja jykeät väkivasarat vaijennuttivat paukkeellaan koskenkin kuohun.
Niin silloin. Nyt lepää tuon virkeän elämän ja toimeliaisuuden työpaikka kuin kuolleena, lepää kukistuneen suuruuden raunioittuneena muistomerkkinä.
Liian on kaukana erämaassa tuo maamme koillisin kulma. Ei kannattanut jalostuttaa sen luonnontuotteita vaikka ne olisivat olleet rikkaatkin. Matka sieltä alaspäin maailman myöntipaikkoja kohden oli kovin pitkä, pitkä ja vaivaloinen ja vaarallinen, kuljetus tuli ylen kalliiksi, ei kannattanut valmistaa rautaa. Koetettiin vuoden vuotensa perästä, uhrattiin pääomia, parannettiin kulkuneuvoja. Koettivat kotimaiset yhtiöt, koettivat ulkomaiset, — ei lyönyt leiville. Tappiolla piti myödä ruukki pois, ja uuden ostajan täytyi lopulla lakkauttaa kaikki työt, seisauttaa koko liike ja myödä tehdas polkuhinnasta, metsäin ja tilusten arvosta, enimmän tarjoavalle.
Ja Ämmän ruukki jäi seisomaan siinä masentuneena ja äänettömänä kuin sureva leski, jäi autioksi ravistumaan, ruostumaan ja lahomaan ja on sitä tekoaan jo tehnyt toistakymmentä vuotta.
Ulompaa selältä soudettaessa paistavat vielä korkeat tiiliseinät ja savupiiput hyvin tehdasmaisina matkailijan silmään, mutta lähempänä ruukkia ei enää mikään ilmaise hänelle suuren tehdaspaikan likeisyyttä. Vanhat, vankat malmitiet ovat ruohottuneet ja pensaittuneet melkein näkymättömiin ja tiheä vesakko versoo kosken rannalla. Matkailija astuu sillan yli, jonka portit ja kaidepuut ovat uudelleen tervatut säilyäkseen pilalle lahomasta, ja huomaamatta mitään erinomaista on hän jo yhtäkkiä tullut tuon vanhan, vilkkaan liikepaikan keskelle.
Kukapa arvaisi tuota pitkää matalaa tiilirakennusta vanhaksi sulatusuuniksi, joka on vellinä keittänyt hehkuvaa rautaa? Lehdentaittajat ovat nyt ripustaneet pitkin koko sen reunustaa lehtikerppuja kuivamaan päiväpaisteessa. Sen lähellä olevat hiiliuunit taas on myöhempi käytäntö huomannut erinomaisiksi heinäladoiksi, joista tuoksahtaa vastaan miellyttävä, hyvin kuivaneen heinän lemu. Siellä täällä vielä kasvavassa nurmikossa tapaa jalka milloin jonkun vanhan hammasrattaan, joka on siihen jäänyt odottamaan parempia aikoja, ja jonka hampaiden lomitse nyt ruoho niin rehottavana kasvaa, milloin minkin punaseksi ruostuneen väkipyörän, joka ikäänkuin häveten pitkällistä toimettomuuttaan lymyilee unhotetussa paikassaan. Polkujen varsilla, jotka ennen olivat valtavia teitä, näkyy mättäittäin vanhaa raudan kuonaa tai malmiläjien pohjia ja niiden rinteillä näyttävät nuoret lepän vesat hyötyvän erinomaisesti. Räystäiden alla seinänvierustoilla näkyy vähäväliä joitakin sulattuja malmikankia, joita ei ajoissa ehditty saada pois, ja jotka siihen unehtuivat ja syöpyivät.
Toisten vanhojen työ- ja varastohuoneiden ovet ovat auki, toiset ovat rautakangeilla pönkityt tai laudoilla kiinni naulatut; aukinaisten akkunareikien kohdallekin on sinne tänne lautaristikko lyöty, mutta ravistuneiden seinien lävistä, joita joku siellä täällä halennut ja irti repästy lauta on muodostunut, näkee kyllä sisälle niihinkin, miten missäkin vanhat työkalut ja varastojen jätteet ovat maatuneet ja ruostuneet. Vanhaan pajaan, missä ennen nuo julmat väkivasarat veden voimalla takoivat tulista rautaa, pääsemme vieläkin. Sen paksut tiiliseinätkin ovat jo paikotellen halkeilleet ja purkautuneet. Sen monet rautaset liedet, joita vipupalkeet ennen hehkumaan lietsoivat, seisovat siinä rappeutuneina, kylminä ja kankeina, ja itse nuo mahdottoman jykeät moukarivasarat, joita veden voima ennen kepeästi heilautteli, ovat laskeutuneet raskaina alasimilleen eivätkä näytä aikovan niiltä enää noustakaan millään voimalla. Silmäilemme vesipyörääkin sen tilavassa, huimaavan syvässä rännissä: sammalta kasvaa sen siivillä ja sen lahoovilla tuepuilla hometta. Turhaan vaahtoaa putous nyt kohisten sen ohi, kuluttaen suotta kallisarvoista, tavatonta voimaansa.
Suistumassapäin ovat suuret sulku- ja patorakennuksetkin ja kohisten virtaa vesi ravistaneista raoista. Muutaman ränninpään alle on rakennettu pieni suihkuhuone ja siinä tietää todellakin suihkukylvyn saavansa. — Ämmänkosken voima ei ole hervonnut siitä, että sitä on lakattu käyttämästä.
Pitkä rivi työväen-asuntoja on vastapäisellä rannalla. Useimmat ovat nyt autiot ja tyhjät. Lahot ovat niihin noustavat portaat, jotta tuskin astujaa kannattaisivatkaan, ja oven poikki naulattu lauta, tuo ainainen aution merkki, osottaa, ettei niissä enää asukkaita tarvita. Toisilta työpaikoilta ovat Ämmänruukin työmiehet jo aikoja sitten saaneet hakea ansiotaan ja elämistään.
Huojuvaksi rappeutuneen sillan yli astuu matkustaja itse tehtaanisännän komealta kajastavaa asuntoa kohden, astuu suuren, tiheän ja tuuhean puiston läpi, jonka ennen siististi hiekoitetuilla käytävillä ja hyvin hoidetuilla kukkaispenkereillä nyt rehottaa vehmas nurmi. Astuu entiseen konttorihuoneeseen. Siellä vielä huoneen poikki vedetty vankka aita ja tukeva tiski osottaa, mistä työmiehille ennen palkat maksettiin, mistä rahat kulkivat maakuntaan. Nyt se huone on kievarihuoneena.