— Niin, rakovalkea…
— Nouse, tässä on ranta…!
— Maltahan, huokasen vielä…
Hän oli taas koettanut liikahtaa, mutta vaipui jälleen hankeen, eikä kotvaan aikaan vastannutkaan Paavon puheisiin. Paavo sitoi silloin kiireesti vyöllään Hannun sukset yhteen, vyörytti niiden päälle toverinsa ja lähti häntä siten vetämään metsää kohden. Monesti kierähti kontettunut mies suksilta ja Paavon oli taas vyörytettävä hänet niille…
Taas virkosi Hannu, kun toveri häntä näin kinoksessa kieritteli. Oltiin jo metsän rinnassa, suojassa pahimmalta myrskyltä. Hannu näki nuoren miehen ylitseen kumartuneena, näki huolenalaisen, lempeän, kauniin kiillon ystävänsä silmissä… niiden sininen, terve ilo, kun ne huomasivat retkikumppalin virkoavan, painui syvälle Hannun mieleen. Mutta siihen välähti samalla toinenkin tajunta: Onko Paavo jo älynnyt hänen avuttoman uupumuksensa ja menehtymisensä…?
— Haehan sompani jäältä… käski hän, ponnistaen äänensä mieheväksi. — Jo minä tästä itsekin kykenen pystyyn… Sattui pahasti polveeni…
— Joko todella jaksat nousta? kyseli Paavo vilpittömällä riemulla.
— Mikäs tässä… eihän tässä hätä vielä ole likelläkään… pahemmatkin kolaukset on partiomiehen kestettävä!
Sillävälin kuin Paavo haki jäältä hänen sauvansa, kohottausi Hannu hitaasti kontalleen ja ryömi kinoksen yli kuusiryhmään, johon hän koetti suksilleen istahtaa…
Hetkeä myöhemmin loikoilivat partiomiehet rinnakkain havuvuoteella kinokseen poljetussa tuulensuojassa ja ihanasti lämmittävä rakotuli edessään. He sulattivat poronlihaa illallisekseen, hautoivat kontettuneita raajojaan ja puhuivat päivän vaikeasta taipaleesta. Hannukin oli pian, saatuaan palan haukatuksi ja jalkansa haudotuiksi, reipasta miestä, kehasten, että monessa liemessä hänkin on ollut, mutta eipä tällaisessa myryssä. Hänen tupertumisestaan kinokseen puhuttiin vähemmän, Paavokaan ei ylvästellyt avustaan eikä pelastustoimistaan. Ja Hannu itse harkitsi tyystin, toveriaan syrjästä katsellen, oliko tämä todella tajunnut hänen lopullisen avuttomuutensa… Ehkei se sentään käsittänyt hänen jo olleen kontettumassa… taisi toki uskoa, että hän, Hannu, vain tahtoi hetkisen levätä…