— Miksei niistä ole ajoissa ilmoitettu? Minnekkähän päin ne hiihtivät?
— Ovat taitaneet piessan pojat hiihtää kotipuoltaan kohden…
— Viemään sanaa tämän sotaväen saapumisesta, huudahti Hannu huolestuneena. — Hitto soi, ne miehet on napattava kiinni, ennenkuin kauas ehtivät!
— On ne jo voineet kauaskin ehtiä! Ja kerrotaanhan tästä Vienan retkestä jo varsin yleisesti pitkin jokivartta.
— Se ei ole hyvä juttu. Minun täytyy puhua siitä ylipäällikölle…!
Täydessä touhussa kiirehti Hannu takaisin herrain parveen. Mutta hän ei päässytkään heti päällikön puheille ja sillävälin hän jo ehti miettiä asiata tarkemmin: Jos se lähettää jonkun reppurien jäljille, niin se tietysti lähettää hänet, Hannun, joka ei silloin saakaan Oulusta samota päällikköjen sakissa… Ja kuka sen tietää, vaikka herrat niin säikähtäisivät tuota sananvientiä, ettei lähdöstä tulekaan mitään, — ne ovat muutenkin haluttomat koko hommaan… Hannu päätti pitää tiedon omanaan, arvellen, niinkuin pormestarikin, että on sinne Vienaan saattanut ehtiä muitakin sanoja näistä Pohjanmaan sotaisista varustuksista, ei taida tieto enää olla parin reppurin varassa. Haluttomia herrat tosiaan olivat koko retkelle lähtemään, keskustellessaan siinä rintaman kupeella edessäolevan matkan edellytyksistä. He murisivat, että suksimiehiä oli hankittu liian vähän, ja moittivat voutia, joka ei edes yhden kuukauden muonaa ollut saanut kokoon. Porvarien luota palatessaan kuuli Hannu pitkä viiksisen ylipäällikön juuri karkeasti sadattelevan murtavalla ruotsinkielellä:
— Onko tässä lopultakin järkeä? Tänne eilen tullessani luulin, että oli tarkoitus oikealla sotajoukolla hyökätä rajan yli… Nyt kuulen, että minun on tällaisella kirjavalla parvella taivallettava monta kymmentä peninkulmaa tietöntä erämaata tuntemattomiin maailmoihin… Mitä siitä voi tulla?
Hän heitti taas miltei toivottoman silmäyksen tuohon hänen mielestään naurettavan pieneen ja todellakin sangen kirjavaan sotajoukkoonsa. Kokenutta soturia arvelutti kovasti ja hän kääntyi taas Erik Haren puoleen, joka oli johtanut valmistukset:
— Miten olette sen ajatellut? Muonaakin on vain yhdeksi kuukaudeksi, tuskin perille asti päästäksemme?
— Kuninkaan tarkoitushan on, että vihollismaa saa, jahka sinne ehditään, elättää retkikunnan, vastasi Hare kalpeana ja lyhyesti, älyten Stuartin puheet moitteeksi itseään kohtaan.