— Kyllä me teille tässä avut näytämme. Nyt ette meitä enää seisota!
— Suman linnasta soutaa tuossa sotaväkeä, sen tuloa olemmekin odottaneet, kertoivat pitkäliepeiset karjalaismunkit tieltä väistymättä. — Rientäkää pakoon te kymmenenkymin miehet, rientäkää pian, ennenkuin verta vuotaa ja sotaväki sulkee tienne, muuten ette pääse täältä koskaan!
Hannu luimisteli selälle sieraimet suurina… Tosiaankaan se ei tuonut mitään pyhiinvaellusjoukkoa tuo keihäskeulainen laivue… oltaisiinko todellakin joutumassa nuotanperään? Mutta vielä hän ei tahtonut menettää miehuuttaan, vaan virkkoi taas portille kääntyen:
— Käymmepä ensiksi talossa, sittenpähän katsomme, mitä tulijat ovat!
— Ennenkuin olette ehtineet murtaa portin, on sotaväki jo venheillänne, varoittivat munkit. — Väistykää sovinnolla!
Hannu yritti vielä nopeasti vastata, että jos taistelu on tarpeen, niin ei hän sitäkään väistä. Mutta samassa hän näki miehiä joukostaan jo juoksevan törmää alas, huutaen:
— Venheille, venheille!
— Jos ne menetämme, millä sitten palataan?
— Nyt on asia valkamaan!
Niin virkkoi vakuuttavasti Oravainenkin, kääntyen rantaan päin, ja Kokon Pertti ja Kuiva-Erkki ja useimmat muut seurasivat häntä. Hannu koetti miehiään pidättää, kehottaen: