— S' ol ihan ku ilimo immeenen…!
Ja läht' toas kävellä kuippasemmaan. Sitte toas seesaht ja sammoo mallia sano, jotta:
— Ol' ryökäs, —! Ihan kerrassa ku ilimo immeeneen!
Vasta korttierissa myö syöntäyttiin siitä apinareessusta talon emännälle rupattammaan. Se koko meejjän matkan kuultuvasa, lojjaotti kämmenesä vastatusten ja vihellettyväsä pitkään sano jotta:
— Herra tu—u—le ja pu—userra. N'oon raokat eksynnä apteekkiin sen kyttyrä Nyykreenin luokse — ja luulleet apinaks —!
Vähähän meeltä ne noamarustingit reväht semmoseen ilikeeseen irviin, voan virketty ee mittään. Voan niin näötti, jotta Ruupesta jo rupes tuntumaan koko kaupunk kaekkine kommeeneen ja marakattinesa ja muinesa niinkun nurreelta ja — minä männii ja rustasin ruunan reen etteen ja sannoo halakasemata myö oltiin jo jonnii vartin perästä kulussa koht kotkylijä. Eekä viihitty vieläkään sannoo vaehtoo, ennenkun meejjän portilla erotessa vasta Ruupe kättä pistäen sano, että:
— Samppa! Ol' se — sepä apinja — koko kuotus — ihan kun ilimo immeenen… se Nyykreen…!
»PISLAAKI»
Tämä tappaus on niiltä hyviltä ajoelta, joesta vanahat niin nokkelast pakkoavat nuoremmalle poloviperälle poapattammaan.
Ol ollu Iikylässä sillon markkinat ja tapella tuiverrettu ol juur julumast. Ol korttikoariin kyyvvitty mustialaesta jos muutae miestä ja naesta pikku hiprakassa hihkumisesta ja semmosesta vijattomammasta rikkeestä ja vahingonpijosta. Jo ol markkinakohut milt'ei lopussasa — kun sitte otti ja tapahtu miesmurha.