Viinapäessäsä par oman puolen miesimmeestä niät jostae ol julumistunna ja toesijasa larpeeks haokkuva napsuteltuvasa jo toenen — värjärin sälli, Ryytin Antti — sipas sannoesa vahvikkeeks kaohavalaisesa ja ee kun lyyvvä sätkäötti toesta niin taetamattomast keohkoen, ettee toinen kun iäntä yrittämätä kupsaht ränsteeniin ruumiina. Siinä siunuustelun ja ylleesen voevotuksen valituksen vallitessa hoksas Antti sipasta syrjään ja vohkoella, minne lie lapannae karkuun kun tina tuhkaan.
Kun ol ensin ehitty ja etitty kässiin poliissi Siljanter-vaenoo ja löövvetty se korttikoarin aetasta viinasaksoelta takavarikkoon siepattuihin viinoen lappeelta aeka hujussa, aateltu kintullesa ja vettä holovaten vähän virvoteltu selevämmäks, niin sitte kuolleelle komhoejattiin vanahoesta kottikärriin lavoesta laetettu puar ja sillä kannettiin kuollut tohtorin syynättäväks ja sieltä ruuttahuoneen makasiiniin leekkuuta oottamaan — niin sitte vasta hoksattiin haekaella sitä Anttia. Voan s' ol kaonna kun käskiin.
Siitä synty semmoneir nujakka ja juoksu ja leähätys, että henkihieverinä hohkoeltiin. Ensin juostiin viskaaliin ja viskaalista poliisikammariin, sieltä tilikraahviin, postkonttuerille, raathuoneelle, ruununvootiin, vallesmanniin, siltavootiin ja sitte neljään viiteen kiertoon sama matka uuvvestaan. Tilikraahvattiin Ouluun, Helsinkiin, Viipuriin, Turkuun ja jos jonnekin… Ja ottoo ne lupas.
Voan sittä jokkii valapassi-Iimänen suattihii Siljankin korviin kaijun kulun, että se Antti ee ookkaan ja ottanna lähteeksesä lavveemmille teelle, voan muka piilotteleekse kotnurkkiin sopivissa suojissa. Se pan uuvven liähätyksen ja laakkuun liikkeelle. Joka vähännii eppäeltävä talo syynättiin ja rumustierattiin — ja paljo siinä peäs päevän valioon muuta, jok' ol välttännä ruunun jykkeen silimän, luvatonta ja luvallistan, kaikkee muuta, mutt' ei Anttija. Niin löövvettiin lehmänostaja Lunpanterin liiteristä lummiin aekana luvata ammutun hirven lihat, karvar Kiilströmin vinnin umppohjasta saman hirven nahka ja Kuroskan aetasta jo kaovvan haekaellut mustilaesten varastamat voatepakat. Syrjäkylällä yhytettiin yöllä Anttia ehtiissä Iiströmmin Iitun asunnon tapasesta viinapannu täyvvessä työssäsä.
Ol jo semmosta oamun alakovvoo ujetta kun uuvvuksissa reuhkastiin kukkii koht kesk' kaopunkija kottiimmo kientyväksemmö. Mut paeskaatupa sillon yhestä portin pielestä siihen miesroekan etteen hieroja-Heta hännässäsä puelkymmentä akkoo ja oamukylymässä hampaetaan hakkoovoo poekoo ja tyttöö. Heta alako siinä kämmeniisä välistä sihistä, jotta:
— S'oon tuolla — ihan vissiin värjär Viikreenin Villerengin luona. Se aena siellä ruukkas juosta ja ne olivat kampraatija, jotta kyllä se Villen retale nyt sitä ens' etinnän aejan suojeloo ja peästää sitte kun ee oo ennee pislaakinpanopelekoo… Ihan vissiin s'oon siellä…
Myö höristettiin kuulokojjeitammo ja niin alako vähä arveluttoo, jotta jos s'oessiin siellä koerra haovvattu. Sitte kun yks sikjoestae julukas nähneesä semmosen Antin mukkaesen hoahmun hiipivän Viikreenin portista sissään, niin otvaeltuva peätettiin tehhä pislaaki kun peätettiinnii.
Voan se ee oo semmonen kun murhamiehen kiinni otto sammoo kun esmerkiks susjaht. Sitt' ee tiijjä mikä äksäöttää, jos niin kun varomattomast pislaakin pyöräöttää. Soattaa jostae ehtijälle erreöttävästä liklookosta lojahtoohhii pistuolin latink ohtaan tae kuolastaan puukolla pimentopiilosta niskaan. Vaekka kyllähän myö jokkaenen tunnettiin Antti yhtä hyväks tutuks kun jokkaenen muuhii meestä, niin vähä kammotti kuitennii kun aattel, että s' ol, vaekkapa voan kun erreeksissäe, miesmurhan tehny.
Siljanter sae komennuksen kouriisa, viskaal kun asjan kuultuvasa sae yöilimassa niin ilikeen puistatuksen, että pit kiireen kaopalla rientee rohottelemmaan kottiisa ja mikä lie millehhii viranommaeselle vaiva tulin. No, jako Siljanter meejjät miehet ja akat semmoseen rinkiin tae kierrokseen ja niin että joka puolelta ehätettäs Viikreenin pykningin ympärille. Siinä vielä kiireen vilikkaan kukkii sieppas asseen minkä sae, luutoo ja korentoo — parraana asseena ol hieroja-Hetan pihalle vastaveetyt kommeet koevuhalot, joita män hyvväe vanaha syl kun pyyhkästen. Ja niin sitä sitte lähettiin supistammaan rinkijä — ja iliman oovvoommita otteluita tultiin lankkuin seenee vasten. Lankunravosta tiiroovat näk, mitenkä Viikreenin pihalla jalottel renk-Ville. Sillon Siljanter vihels ja pöhäls pihalle, myö muut perässä, mikä portista, mikä loekaten lankun yl.
Ville pantiin vähä niinkun varille. Supisten siinä suijjaoteltiin vähä ovelia kysymyksen koukkuja, voan yhtä veekeest se Villennii vötkäle niistä pujotteluista poesveäns. Viimen Siljanter suuttu ja ärjäs, että ee kun ransyynätään koko kartano ja siinä silimän heetossa!