Mikäs, myö porskutettiin porstuvasta sissään. Ee ne taenna oekeen Viikreenissä tykätä siitä oamuvissiitistä, koskapahan on kuulunna vieläe kuiskeita, että män siinä nujakassa jonnii soappaesta pik' pilalle koko kaopunnin korrein rysselroanu ja että koko talo ol kun ylösalasin noejuttu. Kohun kuultuvasa ol Viikreenin ryökkynäe ryöstäytännä sängystäsä, eekä ollu sillä vielä palttinoo paksumpoo peällä, kun myö sen puttoiriin porskuteltiin. Kok' se kilijuva ja pyörtyvä ja peettäötä piirongin välliin, voan mikä siinä aotto ruumin ransyynissä, myö pengottiin sängyt ja pehmattiin polsterit, kateltiin kummuutit ja melekeenpä peelin lootattii. Koko talosta ee jeäny ee pienintä pahviaskia, johon ee jokkaenen oes osaltasa nokkoosa sovitellu. Komuttiin vinnit ja kellarit, kateroopit ja kahveerit — mittään löötämätä.
Viimen pyssäöttin porstuvassa, josta ol' tultui. Siinä sees Ville voatekonttuurin ovella. Ja sitä konttueria ee oltu syynätty — sen ties jokkaenen. Ja jokkaenen meestä vilikas Villeen ja siirty sylen ja jäe mulukoelemmaan yhäkkii Villeen.
Ol' kaet koko miesroekka niin iäneti mulukoeltu kieroonkahtelevvaan ja niin oovvon hämilläsä olevaan talon renkiin hyvväe vartti, kun soapu Siljanterrii kyökistä, miss' ol tutulta piijjalta soanu laenaks pikarin ja taskumatistasa, niin kun sano, syömättömyyvvestä pahast' panevaan mahhaasa koatanna vähä rohtoo. Siljanter hoksas, mik' ol merrassa ja vähä aekoo vuntierattuvasa ryhty toas ruunun seätämiin seäntöen. Villee käskettiin siirtymään laen uhalla syrjemmä. Ja tekhän se sen. Sitte kaokoo kalastellen huohmattiin, että ov' ol munalukossa.
— Kenenkä s' oon tämä karteroopi? kysy Siljanter oekeen sutjakasti.
— Mu—mun, sano Ville. Voan ee siell' oo mittään, voatetta voan.
— Ruunu ee usko näkemätä. Kun s' oo sun, nii aokaseppas ov!
Voan Ville estel ja verukkeel ja vakkuutti, ettee siell' oo voaranalasta ja että muka avvaen ol puonnu ja mitähän lie valehellukkii, niin että nokka heelu.
— Poejat! ärjäs Siljanter nämä virkaelut kuultuvasa. Täss on käötettävä rikoslaen voemoo. Tämä mies enstäsä pannaan ulosottokoaren — sen — — pykälä — — hm — — pykälän mukkaan pislaakiin ja sitte — — proprimo — — myös pietään ransyyni sen taskussa, kuten koaressa — — hm — polliisin vastustamisesta seesoo. Kaekesta peättäen ollaan myö nyt ketun kololla ja s' oon just, sel…
Voan antohan se Ville iliman pakottaviijjae pykälöetä lukon avvaemen, par vahvoo miestä kun varsinnii vähän aekoo nuin kovemmin kutkuttel sen käsvarsija. Ville pantiin ite vielä munalukko näpleemään auk' ja vetämään selälleen ov.
S' ol vähä juhlallinen hetk. Alvarriin eänessä olleet akattiin ol' kun suista solomituita ja joku sikjoesta tuntu rapuilla ryöstäövän itkuntiherryksiin. Myö miesväk' tuijotettiin avosuin ja pamppaelevin povin sinne puelhämärään konttuuriin. Ja kun silimä tottu ja näk — niin syön hyppäs kulukkulakkeen ja alako niin kumman kuivasti nielettöö… Siell' ol yhessä nurkassa mies tae aenae mieheltä näöttävä selin ovveen ja noamoosa piilottaen. Näk kengät, turkin selustan ja karvahatun…