Ee ollu valenna vielä mun muistiin Siljanterin punanen viinanoama, mut valakespas nyt. Mies ol kun äkkee palttina ja huulet hökält' kun horkassa. Mut sitte kun luimautti meehin muihin ja näk Villen noamassa semmosen ilikeen naorun, niin äkkeesty, tempas sapelisa ja astu konttuerin ovelle ja voan vähä värähtävällä iänellä ärjäs, että:
— Pi—pislaaki!
Par' kolome akkoo tuntu siunoovan ja sikjoesta tuntu tusinanverta tupsahtavan rapuilta moahan ja taes mies kolominennii toivoo olovasa kotonasa — mut Siljanter se vaohtiin peästyväsä ee ollukkaan ennee eppäelypeällä, voan ryntäs sen miehen niskaan ja kahenkäen koahmas, että paekat paokko.
— Antau, Antti! huus ja roast.
Sillon akkaväk tömist pellolle ja puelkymmentä miestä perässä. Oes myö muuttii mänty, voan ee porstuvan ovesta sovittu. Kohmittiin ja puulittiin kuunnellen minkä puel'korvalla kuul, että mitenkään Siljanterin sielun käöp…
Vähä aekoo elämöetyväsä, pistäöttii Siljanter porstuvaan ja Villee naoliten silimilläsä seenään sano, jotta:
— Saa—tana!
Ja läks' ja ee jälellesä katastanna.
Ens pelon ja hämmennyksen häästä peästyvä myöhiä rohettiin, tae rohkeemmat meestä ruveta selevän soantiin siitä Siljanterin pislaakista. Kurkoteltiin ensin konttuerin ovelta ja sitte sissäännii sipastiin. Kun pitelijät ol ottaneet ja hämmästyksisäsä heettäneet Villennii irt, tul sekkii irvistellen ja tirskuin sinne. Aokastuvasa ikkunaluukun, että valo virtas vielä sissään, voetiin myö helepost hoksata, mikä sen Siljanterin ol soattanna niin äkäsen eänettömäks, voatteeta voan. Jot' ol luultu Antiks ottii Villen talavitamineet. Naolaan ol tällännä enstäsä nuttujasa ja housujasa ja niihin piälle pannu pitkän turkin. Kun ol sitte ylinnä karvareohka ja alinna soapaskengät, niin koko laetos siinä puelpimmeessä pijan selin seesovoo miestä mallas. Kun ol kopeloetu ja keännelty ja koohoteltu — niin ee se muuks muuttunna.
No, naorukshan se män, niin ja helepotti kansa, kun ee tarvinna sitä pislaakia tehhäkkään. Suoraan kun ilimasoo, niin pelottanna ol pentaleesti joka miestä. Hyvilläsä jokkaenen jalottel mökillesä mielessäsä salloo toevoen, ett' oes se Antti vaekka aena Amenriikassa ast.