Siihen kerkes Junnupetterrii poekiin luo silimät puelmatkassa piästä.
Kahtoo älämäytti ensin, sitten sylykäs ja noetas.
— Persmala!
Reettu kumartu ensin yhen moassa makkoovan puoleen, sitten oekas ja katast' kulumat koholla isännälle mulukoellen.
— E-eeköön oo meejän Pe-erho?
— Nii ja Liisu ja varsae? lisäs Petter.
Niihän n' ol Kilijuvan kaekki hevoset. Perho ol suanu suurimman raavvan mahhaasa ja koepeesa. Varsa vielä vähä el' ja tamma Liisalla ol takananen kerrassa poekki…
Tietää sen, mittee meenas Juljaana, hyvin ol jykkeenä ja Junnupetterin pit' jututa koko se viitakevaanuvahinko — jost' ei ollu muuta hyötyvä kun että sinä vuotena Kilijuvan kaekki piijat ja renk' Reettu muuttivat osan vuespalakastasa »vaanuvarskengiks» ja Junnupetter ee kääny kinkerissä ennee koko Ruusveltin elinikänä.
APINA
Vaekk' oltiin jo vissiinnii viijjelläneljättä, ee oltu vielä, Ryytyn Ruupe ja minä, missään semmosessa kun kaupunkpaekassa piästy pistäömään. Kuultu ol kyllä yhtä jos toestae monenmoesta. Monet puhepostit tosin ol vatvottu ja vetvottu, että mittään jos jonnae soppiuvana hetkenä ryöstäöttäs rekkeen ja reessuutettas jonnekkii julukeempaan kyllään ja vähä väljyytettäs kotpölyjä ennenkun tässä kemahettaan kolleen kuoleman sylliin.
Niin sattuvattii sitte kerran ne kaotta moaliman kuulut Kajjaanin Kynttelmarkkinat. Siilon myö tehtiin tolokku tuumista ja vaekka kot'akat koakattel ja vesittel, niin myö ee kun kellahettiin Ruupen ruunan rekkeen ja yhtenä kiljuvan kirreenä pakkasyösyönnä ajjoo rellutettiin Kajjaaniin. Meenattiin, että jos ee kaoppoen kyvetäkkään, eekä olla ostoksia varten, niin vetvotellaan hänessä par päevästä ruppeemata ja rumileerataan rutoks näköreejjät remallaan.