— Hän tulee siis teidän arvelunne mukaan kuolemaan nuorena?
— Ei hyvinkään nuorena. Nyt en ajattelekaan hänen kuolemaansa — siitä ei kerran kukaan tule pitämään suurta lukua.
— Mitä se merkitsee, herra-hyväni, — keskeytti kuningas maltittomasti, — te arvelette siis, ettei minun pojastani tulekaan hallitsijaa?
Ulfvenklou silmäili kuningasta mustilla silmillänsä ja hänen ohuville huulillensa ilmautui hetkeksi hienon ivan vivahdus. Sitte kohotti hän päätänsä uljuudella, joka ei ollut vähempi kuin kuninkaankaan, lausuen tyynesti ja vakavasti:
— Kustaa Adolf on tuleva kuninkaaksi! Hän on tuleva kruunatuksi; hän on menevä naimisiin ja saava perillisiä!
— Jo riittää, — vastasi kuningas, — joka hymyillen muisteli kaikkea, mitä Liljensparre oli hänelle kertonut, Ulfvenklou'n Kaarlo-herttuaa koskevista ennustuksista.
— Ei, se ei vielä riitä, — vastasi Ulfvenklou, joka ylevänä ja onnettomuutta ennustavana asettui kuninkaan eteen, — sillä kaikesta tästä huolimatta tulee Södermanlannin herttua sittekin kuninkaaksi…
— Foi de gentilhomme, — vastasi kuningas, joka koki säilyttää hyvällä tuulella olemistansa, — näillä suunnitelmilla on kentiesi yhtä suuri toteutumisen mahdollisuus kuin teidän väitteellänne, että minut Romassa ollessani murhattaisiin! Hyvästi, luutnantti Ulfvenklou, te tulette tänään saamaan sata riksiä palkinnoksi valvomastanne yöstä.
Ja majesteetillisella ryhdillä viittasi kuningas kädellänsä, jonka jälkeen hän jälleen riensi tanssisaliin, jossa hänen poissaolonsa jo hetki sitten oli tullut huomatuksi.