Kas tässä olen piirustanut teille mallin, neiti Rudenschöld, — lausui Kustaa III, joka oli juhlallisella tervehdyskäynnillä Sofia Albertinan luona. Tällöin oli hän paljo jutellut Magdalenan kanssa, katsellut hänen ompelutyötänsä ja ryhtynyt hänen kanssansa mutkalliseen keskusteluun, olisiko viiniköynnöksen haara tahi tammenlehtiseppele parempi ympäröimään sitä loistavaa joutsenen kuvaa, jota hän parhaillansa ompeli. Kas tässä on kaava, — jatkoi hän, — ainoastansa muutamia simpsukan näköisiä koristuksia; nepä muistuttavatkin tuota peilikirkasta vedenpintaa, jolla joutsen hiljaa keinuilee. Mitä siitä arvelette?
Läsnäolijoista olivat simpsukat erinomaisia, eikä vähin Magdalenasta, joka tunsi viehätystä kuninkaan hänelle osoittamasta kohteliaisuudesta.
Tahtoisinpa puhua moniaan sanan teille kahdenkesken, neiti Rudenschöld, — lausui kuningas hiljaisella äänellä, — jotakin teidän tulevaisuudestanne… Menkää tuonne viereiseen huoneesen, jossa ei ole ketään; minä tulen heti jäljestä.
"Jotakin hänen tulevaisuudestansa." Tuo kuuma veri loi purppurapilviä
Magdalenan poskille. Tulisiko kuningas puhumaan hänelle Armfelt'ista?
Tulisi aivan varmaan: — hän oli kait huomannut suosikkinsa rakkauden
Magdalenaan, tahi oli tämä puhunut jotakin kuninkaalle, — ja sykkivin
sydämin näki hän tämän nyt lähestyvän.
— Istukaa tähän minun viereeni, neiti Rudenschöld… minulla on tärkeä asia, josta tahdon teille jutella… jotakin, jota tahdon teiltä pyytää.
Kuningas, joka kohteliaalla eljeellä oli tarttunut hänen käteensä, piti sitä yhä omassansa, jatkaen vilkkaasti:
— Te lemmitte Armfelt'ia, minä tiedän sen, sillä kun minä tänään kehoitin häntä tekemään asiasta totta ja naimaan neiti Hedvig de la Gardien, pelkäsi hän saattavansa teille surua.
Kuuliko Magdalena oikein! Voisiko hänen autuuden unelmansa muuttua murheeksi?
Tuijottavin silmin katseli hän Kustaa-kuningasta ja huomaten kohteliaisuuden vaativan häntä jotakin vastaamaan, tankkasi hän ahdistuksen valtaamana:
— Hän ei siis luvannut mennä tämän kanssa naimisiin?