— Hyvästi Magdalena! Lempeni jää sinulle ikuisesti!
Magdalenan suoniin lensi ikäänkuin tuli, hänen hengähdyksensä pysähtyi muutamaksi sekunniksi, hänen kosteat huulensa muuttuivat polttaviksi ja hänen vajonneiden silmäluomiensa alta loisti hehkuvia säteitä.
Kun Magdalena taaskin loi silmänsä auki olivat ritarit, villit sekä keijukainen kadonneet ja hänen edessänsä seisoi kreivitär Piper.
— Tulkaa, tulkaa, neiti Rudenschöld, siellä tanssitaan morsiamen päästä seppelettä!
Magdalena meni hänen mukanansa ikäänkuin unessa, ja yhä soi hänen korvissansa: — lempeni jää sinulle ikuisesti!
KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
— Teidän majesteettinne puhuu lähestymisestä Tanskaan — lausui Armfelt, joka päivä päivältä näytti nousevan kuninkaan suosiossa ja nyt oli kuunnellut eräitä tämän salaisempia mietteitä; — mutta sellainen lähestyminen, —jatkoi suosikki — on sen mukaan, mitä olen kuullut paroni d'Albedyhl'iltä, peräti hyödytöin. Tanskan perintöruhtinas on, lieveimmin sanottu, vähäpätöinen henkilö, siinä maassa on viisaiden ja älykkäiden miesten puute, siellä ei ole voimaa eikä rahaa, ja ministeristö on Venäjän orjana.
— Siitä huolimatta välittää nyt paroni d'Albedyhl minun puolestani avioliittoa poikani ja perintöruhtinatar Lovisa Augustan välillä.
— Mutta onhan ruhtinatar vähintänsäkin kahdeksan vuotta meidän perintöruhtinastamme vanhempi ja sitäpaitsi kihloissa erään Augustenburgin ruhtinaan kanssa…
Kuningas hymyili. — Noh, mitäs kaikki tämä asiaan vaikuttaa?