— Teidän majesteettina ajatuksien juoksu on kuin kotkan lento, kun minä tahdon sitä seurata. Oi, jalo kuninkaani, minulta puuttuu sanoja osoittaakseni teille kunnioitustani ja kiitollisuuttani.
— Kuninkaan silmät loistivat. Hänen kunnianhimosta kuohuva verensä oli saattanut hänen aikeensa puhkeamaan sanoihin, yksi noita rohkeita, vaihettelevia yrityksiä, jotka silmänräpäyksessä tulivat hänen mieleensä, kentiesi yhtä helposti sieltä poistuaksensa, ja hänen vilkkaat, avonaiset, nuoruutta osoittavat kasvonsa kääntyivät suosikkiin, samalla kun hän mielihyvällä kuulteli tämän sanoja.
— Niin, minun täytyy saada sotaa, — kertoi Kustaa-kuningas, — sotaa jonkun naapurini kanssa, olkoonpa se sitte Venäjän tahi Tanskan kanssa; sisälliset olosuhteet tässä maassa ovat todellakin sellaiset, että ne pakoiltavat minua sellaisiin hankkeisin. Tyytymättömyys enenee enenemistänsä, ja nuot rahalliset pulat sitä lisäävät.
— Jos meidän maassamme onkin tyytymätöin puolue, — riensi Armfelt keskeyttämään,— on tämä vähälukuinen, sillä teidän majesteettinne alamaiset tuntevat rakkautta jaloa sekä nerokasta kuningastansa kohtaan.
— Tähän rakkauteen luottaminen on mieluista minun sydämelleni, — lausui Kustaa-kuningas lempeästi ja jatkoi tuolla terävällä ja asiaansattuvalla aistilla, joka loi hänelle ikään kuin vaistonaisen aavistuksen tulevaisista seikoista sekä tapahtumista, — mutta ne, joille enin olen loivannut kunnianimiä ja virkoja, ovat kuitenkin salaisia vihamiehiäni, ja tekevät työtä minun kukistamisekseni… Ei, ei, Gösta, älä koetakaan saada minua muuhun luuloon! Minä tiedän ja tunnen näiden jalosukuisten ylimysten ainoastansa vartoavan tilaisuutta, saadakseen muuttaa hallitusmuotoa, joten he jälleen voisivat määrätä lakeja kuningasvallalle. Mutta se ei saa tapahtua, se ei tule tapahtumaan, minä olen mies pitämään heitä aisoissa, ja niinkauan kuin pääni on pystyssä, tulen kyllä pysymään ohjaksissa. Kuningas vaikeni muutamaksi silmänräpäykseksi, jonka jälkeen hän jatkoi: — Mutta ah, soisinpa asiat olevan taasen entisellään ja ystävällisellä kannallansa! Niin, onnellinen sota tulee taas kaikki selvittämään, tulee antamaan minulle takasin, mitä olen menettänyt, ja minun lippuni alle tulevat taas kaikki puolueet kokoontumaan! Mutta ensiksikin pitää minun pitämäni valtiopäiviä… säädyt ovat kutsuttavat ko'olle, sen olen nyt päättänyt;… rahaa täytyy minun saada, paljo rahaa!
Luottamus pettämättömään onneen kaikissa hankkeissansa oli kuninkaan sanoissa, ja kentiesi vielä enemmän äänessä, jolla hän ne lausui. Tämä sisällinen vakuutus levitti ikäänkuin loiston hänen hienojuonteisille kasvoillensa, samalla kuin hänen tummat, vilkkaat silmänsä säkenöi nerosta, tuosta miltei kiihkoisesta haaveilusta, joka niin helposti näytti saavuttavan hänessä vallan, kun hän selitteli jotakin asiaa, joka oli voittanut hänen täydellisen mieltymyksensä, ja hän alkoi antaa viittauksia sukkelasti sommitelluista juonista, joiden menoa hän niin hyvin osasi johtaa, kunnes hän vihdoinkin aseet kädessänsä tulisi rientämään voitosta voittoon, tulisi saavuttamaan tarkoituksensa, ja ulkonaisten sekä omassa maassakin olevien vihollisten täytyisi taipua, heittäen pois aseensa, hänen tahtoonsa.
Harvoin oli Kustaa-kuningas tällä tavoin puhunut suosikillensa, jonka seikkailuja rakastava mieli helposti käsitti ja seurasi häntä hänen ajatustensa haaveilevassa lennossa, jossa hänelle ei näkynyt mitään voittamatointa eikä mikään tarkoitus liian vaikealta saavuttaa.
Nämät tunteet elähyttivät vielä kuninkaan kasvoja, hänen vielä kepeästi kiekahtaen kengänkorollansa kääntyessään Armfelt'iin ja tarttuessaan hänen käsivarteensa sekä mennessänsä suorastaan kuningattaren luokse, joka tänä iltana oli kutsunut luoksensa suuremman hoviseuran.
Tuolla vastustamattomalla viehätysvoimalla, joka oli Kustaa-kuninkaan käytöksessä, jutteli hän hetken kuningattaren ja Sofia Albertinan kanssa. Sitte kääntyi hän Magdalena Rudenchöld'iin, jota hän aina siitä asti, kuin hän oli keskustellut tämän kanssa Armfelt'in avioliitosta, oli erinomattain ystävällisesti kohdellut. Ollen yhä yhtä ystävällinen, lausui hän Magdalenalle kohteliaita sanoja tavalla semmoisella, joka veti hänen puoleensa monta kateellista silmäystä, ja siellä täällä alettiin kuiskeella keskenänsä, että neiti Rudenschöld'in virnasteleminen jo meni kaikkein rajain yli.
Erittäinkin oli näiden ylhäisten naisten joukossa yksi, joka seurasi Magdalenan kaikkia liikkeitä, kuitenkin enemmän tutkivilla ja utelevilla kuin moittivilla silmäyksillä. Tämä nainen oli kreivitär Piper, tuo miellyttävä Sohvi Fersen, ja kuninkaan istahtaessa pitkän, vihriällä veralla peitetyn pöydän ääreen pelataksensa hiukan trente et quarante-peliä (kolmea- ja neljääkymmentä, erästä uhkapeliä), lähestyi kreivitär Magdalenaa ja vei hänet erääsen syrjähuoneesen, jossa hän hymyillen veti tämän erääsen matalaan sohvaan istumaan.