Paroni Stjerneld'in varalta on sinulla aina palkinto, lausui kreivitär Rudenschöld, irroittaen itse helminauhan, joka oli kiedottu Magdalenan käsiranteeseen, ja jonka tämä aivan hämillänsä hänelle tarjosi.
Hiukan myöhemmin tuli Stjerneld tervehtimään "lemmityistänsä" jolla hän asianosaisesti esiteltiin, ja osoitti nyt Rudenschöld'in perheen naisille mitä hienointa hovimiehen lepertelemistä ritarillisen ihantelemisen ja kunnioituksen ohessa. Lapsellisella avosydämellisyydellä vastasi Magdalena hänelle, teki leikillisiä muistutuksia ja tunnusti koko tämän päivän tuntuneen hänestä mitä ihanimmalta tarinalta.
Heti kilpataistelun loputtua tarjosi paroni Stjerneld käsivartensa kreivittärelle, sill'aikaa kun Ehrenkrona johteli noita nuoria neitosia, ja nyt retkeili tuo pieni seurue, milloin kohdaten joitakuita hovipiiriin kuuluvia kihermiä, milloin sekaantuen noihin iloisiin, vallattomiin väkijoukkoihin, jotka Tukholmasta olivat tulleet tätä komeutta ihmettelemään.
— Eipä saa nähdä mitään kauniimpaa, lausui Magdalena, silmäillen noita takanansa olevia "torninkorkuisia" puukäytäviä ja pysähtyen noiden linnan lähellä ruiskuavien suihkokaivojen luona, jotka ikäänkuin säkenöivät kristallit valuivat vaskesta tehtyjen kuvapatsaiden yli ja murtuivat kimaltellen vesikaaren väreillä tuossa paljossa valossa, joka ikäänkuin taikakeinon avulla leimusi linnan ympärillä ja lavealta sen ympäristössä.
— Kuulkaa, kuinka siellä riemuitaan ja hurrataan, lausui taaskin Magdalena, vetäen seurakumppaninsa muassaan tuonne pitkään markkinakoju-riviin päin, jonka ympärillä kansa vilkkaimmin tungeskeli. — Kas, kas, tuossa! Ja hän osoitti erästä kultakoristeiseen vaippaan puettua ritaria, joka pää pystyssä ja loistavin silmin katseli tuota öistä, kansasta vilisevää, taikavalossa olevaa väen liikettä. Hänen ympärillänsä paljastettiin nyt ikäänkuin merkin saatua kaikki päät, ja laajalta kaikui huuto: "Eläköön Kustaa-kuningas!"
NELJÄS LUKU.
Kuukausia kului tästä päivästä, karttuivat vuosiksi, ja Magdalena heittäytyi ilon hurmeella siihen loistavaan elämään, jonka pyörteisin hän oli joutunut. Hänen kauneutensa oli tullut huomatuksi hovissa ja tuo ylhäinen piiri, jossa hänen vanhempansa seurustelivat, käänsi kohteliaalla imartelemisella huomionsa häneenkin. Hänen hieno käytöksensä ja avonainen, teeskentelemätöin luonteensa viehätti kaikkia. Vaikka vielä i'ältänsä lapsi, kohdeltiin häntä täysikasvuisena neitona, jota useampi kuin yksi nuori hovin herra huokaellen silmäili, hänen näkymättä vähääkään pitävän siitä lukua. Sitä enemmän huoli hän sisarensa lemmensuhteista, sillä paroni Ehrenkrona oli nyt esiytynyt tämän suosittuna kosiana, ja siis puuhaeltiin kaikella innolla Karolinan kapioiden ja myötäjäisten valmistamista. Tähän aikaan työskenteli Magdalena innokkaasti neulomisella, ompelemisella sekä solmeilemisella, ja kotielämä veti taas jokseenkin hänen huomionsa puoleensa.
Eräänä sellaisena päivänä istui hän äitinsä ja sisarensa seurassa, nypläyspatja edessänsä ja hänen hienot sormensa liikkuivat vilkkaasti edestakasin, samalla kun kukkasia ja lehtiä syntyi pitsikankaan läpikuultavalle, lukinverkon näköiselle pohjalle.
— Se oli hyvä, lausui hän, tervehdittyänsä paroni Stjreneld'iä, joka silloin oli usein nähty vieras tässä talossa ja oli nyt tavallisella tervehtimiskäynnillänsä, — se oli hyvä, minä tarvitsen juuri palvelusta tekevää kavaljeeria. Tehkää hyvin, että annatte minulle tuon neulalautasen tuolta!
Anokaatte minulta kaikkea muuta, vaan ei neuloja, lausui hän hymyillen: ne ovat huonoja enteitä ja…