— Minä en usko enteitä, enkä huonoja enteitä laisinkaan:
— Mutta entä jos minä pistän niillä puhki välillämme olevan ystävyyden?
Tuon nuoren miehen tummat silmät kiintyivät häneen tähystelevinä.
— Noh, niin, lausui hän iloisesti, jos ystävyys ei ole sen lujempi, kuin että se menehtyy, niin menehtyköön.
— Todellakin, lausui hän, — mitä minun ystävyyteeni tulee, en luule sen huolivan neuloista… kas tässä ne ovat! Jumalani, minkä joukon te tarvitsettekin! Magdalena-neiti, ystävyyteni teitä kohtaan luulen tulevan kestämään kaikissa elämän vaiheissa!
— Se oli kauniisti lausuttu, herra paroni, eikä enempää sovi pyytääkään inhimilliseltä olennolta.
Sangen mielissänsä siitä ystävyydestä, jota paroni Stjerneld aina osoitti Magdalenalle, ryhtyi nyt kreivitär Rudenschöld'ikin pakinoimiseen ja antaessaan tuolle nuorelle tytölle muutamia neuvoja tuon käsillä olevan työn suhteen, johti hän täten äidillisellä viisaudella tyttärensä ajatukset pois tunteiden alalta, ala, joka yhä vielä oli Magdalenalle tuntematoin, samoinkuin hänen mielensä vielä oli liian lapsellinen huomaamaan niiden tunteiden oikeaa luonnetta, jotka alati johtivat paroni Stjerneld'iä hänen läheisyyteensä.
Muutama päivä paronin siellä käymisestä, kun Regina-rouva aamulla auttoi nuorta neitiänsä pukeumaan, lausui hän, puheen sattuessa Karolinan pian vietettäviin häihin:
— Niin, ensikerran kun tässä talossa näin puuhaillaan, tulee se tapahtumaan Malla-neidin häiden viettämiseksi, eikä siihen kait pitkää aikaa olekaan.
— Regina on niin iloisen näköinen, ikäänkuin olisi minun kotoani pois joutuminen suuri riemu!
— Onhan se aina riemu, kun neiti tulette onnelliseksi!… Olenpa kyllä huomannut erään, joka useammin kuin muut, käy tässä talossa. Niin, niin, hänen kypärissänsä ei kait suotta ollut neidin väriä kilpataistelussa.