Kuten harhatielle joutunut matkustaja, haapuili hän näin ympäris, ja sille tielle, joka tähän asti oli ollut niin hyvin viitoitettuna ja takaisena, oli nyt laskeutunut sumua.
Hän tarvitsi suojaa, — suojaa itseänsä vastaan!
Sen hän olisi voinut saada Axel Fersen'istä, — mutta hänet oli
Magdalena hyljännyt, ja nyt se jo oli liian myöhäistä.
KOLMASKYMMENESENSIMÄINEN LUKU.
— Ei, ei, Sohvi, sitä en tahdo… en, kun asiata oikein mietin! Sinä, joka olot puhunut heidän puolestansa, kerro heille tämä minun viimeiseni, peruuttamatoin vastaukseni.
— Mutta jos Suomi tempaa itsensä irti Ruotsin vallasta, Fredrik, jos se yksimielisesti tarjoaisi sinulle hallitusta, mitäs sitte?
— En tahdo olla osallisna kaikkeen tuohon.
— Että se kentiesi voisi tulla venäläiseksi maakunnaksi… oi, sitä en saata ajatella… ja saatpa nähdä sen niin käyvän, jos et sinä…
— Ei, ei, en minä, — keskeytti Fredrik-ruhtinas, joka istuen Sofia Albertina-ruhtinattaren rinnalla nyt työnsi luotansa kääryn kirjeitä ja asiapapereja, jatkaen: — Tosin olen antanut soaista itseni muutamiksi silmänräpäykseksi. Valtakunnan ja alamaisten menestys… luulinpa sen edestä maksavan vaivaa elää ja vaikuttaa!… Mutta en tahdo tehdä mitään väkivaltaa Kustaa-kuninkaan oikeuksille.
— Ei sinun tarvitsekaan tehdä mitään väkivaltaa, ole vaan aloillasi…