— Magdalena te käännytte vihamielin minusta pois! Niin, totta on; enpä muuta ole odottanutkaan. Kehnon voiton takia olen menettänyt teidän lempenne kallisarvoisen aarteen.
— Menettänyt, niin, niin!
— Sen kyllä tiedän ja sittekin tulin tänne; tulin koska en voinut muuta. Hyvää yötä, sa armas, minä menen ainiaaksi, mutta salli minulle vielä sitä ennen yksi rukous, suo minun kuun valossa nähdä kasvojasi!
— Hyvää yötä, paroni, nukkukaa makeasti!
— Ei hereilläni tahdon uneksia, uneksia erään silmän einestä, uneksia pehmeiden käsivarsien ansasta, rusohuulista, joilta mettä juon… ja salli minun nyt tummansinisistä silmistäsi etsiä omaa kuvaani. Täytä tämä pyyntöni, menenhän minä pian, enkä enään koskaan palaja.
— Jos et koskaan enään palaja, niin… etsi kuvaasi; omaa kuvaasipa sinä, itserakas, haluatkin nähdä.
— Tähän asti olen unohtanut tulleeni ainoastansa saamaan sinulta yhden ainoan sanan. Yhden ainoan kieltävän, yhden ainoan myöntävän sanan, oi, virka!
— En käsitä sinua… en, en, ah, päästä käteni!
— Magdalena, vanno taivaan nimessä tämän kieltämisesi olevan totta, ja ett'et minua rakasta!
— Sitä en voi vannoa. Jumalani, minua armahda!