— Sinä olet koko maailmani, oi, älä arvostele minua liian ankarasti!
— Älä lausu niin…
— Minun sielussani on ikäänkuin sumua, ja mennyt aika samoinkuin tulevakin on hämärä, epäselvä… ainoastaan nykyinen hetki… juuri nyt… sinun läheisyydessäsi tunnen onnellisuuteni täyden määrän.
— Eikö siinä ole kylläksi?
— On, on… ei, älä toisin luulekaan!
— Miksi siis himmennät ilosi kirkkaan lähteen huokauksilla?
— Ah, paljon olen kärsinyt, enemmän tullen kentiesi vielä kärsimään… jos, Jumalani, sen ehkä olen ansainnut.
— Kuinka voit niin puhua?
— Göstani… mitä ennen pidin vääränä, pidän nyt oikeana.
— Sidettä, joka meidät yhdistää, ei voi kukaan katkaista, eipä kuolemakaan… niinhän olet itse sanonut?