— Sinä puhut niin ratkaisevasti, Kustaa Aadolf-hyväni, — lausui herttua nauraen.
— Haluaisinpa teidän kuninkaallisen korkeutenne lauselman mukaan kirjoittaa muistiin tuon unen, — jatkoi Reuterholm, — kentiesi voisin jonakuna päivänä tuoda ilmi todistukset siihen, että ennustukseni ovat oikeat.
— Noh, niin voisihan se olla mahdollista. Siis, istuhan tähän kirjoittamaan!
Paroni Reuterholm istahti nyt mustan, saksantammesta tehdyn pöydän ääreen, samalla kuin herttua milloin nojasi kyynärpäätänsä siihen tuoliin, jolla hänen suosikkinsa istui, milloin taas astuskeli muutamia kertoja edestakasin laattialla.
— Onpa jo kulunut paljon yli vuoden siitä, kun nä'in tämän unen, josta sattumalta tänään tulin sinulle maininneeksi, jatkoi herttua, — mutta minä muistan sen vielä aivan hyvin ja selvään… sepä tapahtuikin vielä Lokakuun 23-24 päiväin välisenä yönä. (48) — Sinä, Kustaa Aadolf-hyväni, olit tulevinasi minun luokseni kertomaan kuninkaan kuolleen ja pyytämään minua kutsumaan seuran kokoon, jonka heti olin tekevinänikin ja silloin olivat he lupaavinansa liittyä minuun isänmaamme menestykseksi.
— Seuramme jäsenet ovat täydellisesti luotettavia ja teidän kuninkaalliselle korkeudellenne vilpittömästi uskollisia, — keskeytti Reuterholm.
— Sen tiedän, ja luultavasti olikin sen vuoksi… niin, kuten sanottu; noh, sitte olin olevinani Upsalan linnassa sinun ja sisareni sekä puolisoni läsnäollessa, ja tuo viimeksimainittu kehoitti minua erittäinkin puolustamaan perintöruhtinaan oikeutta; hänen sanojansa oli kuitenkin keskeyttämässä muuan sotajoukosta tullut lähetystö, jossa olivat, kreivi Brahe, paroni Kaarlo de Geer, ja joitakuita muita, jotka ensinmainitun johdolla olivat tarjoavinansa minulle valtionhoitajan tointa perintöruhtinaan alaikäisyyden ajaksi. Minä olin myöntyvinäni ehdoilla, että hallitusmuoto pysyisi muuttamattomana, jonka jälkeen oltiin tekevinämme julkinen sopimus kaikesta, joka alle minä ja kaikki läsnäolijat, jotka olivat näyttävinään niin iloisilta, että kerääntyivät ympärilleni ja sulkivat minut syliinsä, olivat piirtävinään nimensä. Samassa silmänräpäyksessä oli Kuninkaanniitty leviävinänsä silmieni eteen, koko sotajoukko oli olevinaan kokoontunut sinne ja perintöruhtinas, joka oli seisovinaan minun oikealla puolellani, oli tulevinaan julistetuksi kuninkaaksi sellaisella hälinällä, että minä hämmästyneenä ja levottomana heräsin. — Herttua vaikeni, hänen tuolinselkään nojaava kätensä vapisi suonenvedontapaisesti ja hän lisäsi hymyillen: — Luulenpa vieläkin tuntevani itseni aivan levottomaksi.
— Minäkin olen nähnyt unta, jolloin korkein valta tässä maassa oli annettavinansa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne, — vastasi Reuterholm, käärien kokoon tuon kirjoitetun paperin ja pistäen sen talteen lisäsi hän terävällä äänennousulla, samassa kun hänen säihkyvät silmänsä kiinnittyivät herttuaan: — Minun uneni tarkoitti vallankumousta.
— Se oli vaarallinen uni, Kustaa Aadolf-hyväni, — lausui herttua kiivaasti, samalla kun hän, alkaen jälleen astuskella laattialla, käänsi suosikilleen selkänsä.
Tämän keskustelun ajalla oli kuningas sulkeutunut Sergel'in kanssa työhuoneesensa.