Tässä silmänräpäyksessä kuului nopeita askeleita hänen takanansa olevalla nurmikolla, ja lehtimajan suulla oleva aukko sulkeutui. Riemuhuudahtuksella hypähti Magdalena seisovallensa, kirja putosi maahan ja joutui hänen pienten jalkainsa poljettavaksi, samalla kun hän riensi tullaksensa tässä silmänräpäyksessä suljetuksi avonaiseen syliin.
— Sinäkö täällä! lausui Magdalena, joka itkein ja hymyillen silmäili
Kustaa Mauritz Armfelt'ia.
— Minun täytyi saada sinua nähdä, täytyi ryöstää itselleni muutaman silmänräpäyksen autuaallisuuden.
— Göstani, oma lemmikkini, kuinka olenkaan sinua ikävöinyt!
— Samaa tunnetta olen uskollisesti noudattanut.
— Mitä mulkkauksia, millaiset ajat! Ja tämä Anjalan liitto… sotilaat eroavat virastansa… kieltäytyvät tappelemasta ja pitävät vihollisen kanssa salaisia neuvotteluja rauhasta. Niin, tuntemattomia, synkkiä kohtaloja vastaan me ja meidän maamme kentiesi menemme…
— Toivo vielä, lemmittyni, varmaankin asiat valkenevat! Taalainmaassa on kuningas löytänyt, mitä hän on etsinyt, uskollisen kansan, joka on vannonut hänen kanssaan voittavansa tahi kaatuvansa ja joka osaa toteuttaa valansa… Ranska ja Espanja ovat luvanneet hänelle apuansa; Englanti samoinkuin Preussikin tulevat kyllä väliin! Ei, sellaisen kuin Kustaa-kuninkaan…
— Itse hän lienee kokonansa menettänyt rohkeutensa ja hän häpeää näyttäytyä kansallensa…
— Hänen mielensä horjunee silmänräpäyksen, mutta terävimmin ilmaantuu hänen ajatustensa selvyys, hänen sielunsa jalous kuitenkin murheissa ja vastoinkäymisissä.
— Häneltä puuttunee urhoollisuutta.