— Valkoinen ruusuni!… Ah, joku tulee tännepäin — varmaankin ruhtinatar; niin hän se on! Hyvästi, lemmittyni! Kukaan ei saa nähdä minua, eikä aavistaa minun olleeni täällä. Minun luullaan olevan matkalla Karlstad'iin, jossa minun tulee kohdata kuningasta.
— Joudu, riennä! Kiitoksia lemmestäsi, kiitoksia tästä kohtaamisesta… rahtunen taivasta maailman murheissa!
KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
Pöytäkirja laadittu Helmik. 28 p. 1789, jolloin paroni Silfverhjelm hermosähkön avulla kuudennen kerran nukutti Kaarlo-herttuan. Läsnä olivat H.K.K. herttuatar, paronit J.J. de Geer, Kaarlo Bonde ja Kustaa Adolf Reuterholm.
Kello oli noin puoli yhdeksän ehtoolla, ja puolenkolmatta minuuttia kestävän sivelemisen jälkeen huomattiin herttuan nukkuneen. Suurin hiljaisuus vallitsi huoneessa, jolloin Silfverhjelm alkoi tehdä kysymyksiä, joihin kaikkiin kysytty vastasi erinomaisella järjellisyydellä ja äänen selvyydellä.
Silfverhjelm: Joko nukutte, herttua?
Herttua: Jo.
Silfverhjelm: Onko Reuterholmin jätettävä paperinsa ritarihuoneesen sellaisina, jollaisiksi hän ne nyt on korjannut?
Herttua: Jahka ma kysyn. — Nyt olen kysynyt. Hänen isänsä ei soisi hänen enään antavan minkäänlaisia papereja. Isänsä tahtoo hänen siinä asiassa olemaan kokonansa toimetoinna. — Jos hän pysyy kokonansa pois ritarihuoneesta, on sitä parempi.
Silfverhjelm: Voitteko, herttua, sanoa meille miten voisimme tehdä suurinta hyötyä yhteiskunnalle?