— Pyytäkää minua ennemmin unohtamaan kaiken tämän, Kustaa Aadolf… ne ovat unelmia, haaveiluja, eikä mitään todellisuutta, ei mitään! Minä olen kuninkaan mies, minun tulee se olla, sillä olenhan tänä iltana tuossa horroksessani saanut määräykset käytökselleni… toimettomana aloillani olemiselleni, ei mitään muuta. Minä olen isänmaani ystävä, ja jos sen oikeuksia jotenkin loukattaisi, olen valmis sen edestä uhraamaan henkenikin, samoinkuin sen tekisin, jos kuninkaanvalta vähennettäisi; Kustaa-kuningas on veljeni, ja minä hänen ensimäinen alamaisensa.
Herttua puhui voimalla, ja Reuterholm rypisti tätä kuullessaan maltittomuudella kulmakarvojansa sekä naputteli kiiltävillä kynsillänsä jotakin marssintapaista mustaan, somasti kiilloitettuun pöytään, jupisten hiljaa jotakin "epäröimisestä" ja "kummallisesta luonteen omaisuuksien sekoituksesta, joka vaikutti, ett'ei hän koskaan tietänyt, millä kannalla hän herttuan kanssa oli."
— Näen, ett'et ole oikein tyytyväinen, — lausui herttua, molempainkin oltua hetkisen äänetöinnä, ja sillä epäröimisellä, joka väliin teki hänet tuoksi uskolliseksi ja kuuliaiseksi kansalaiseksi, sekä rehelliseksi veljeksi, väliin taas tuoksi haaveilijaksi, vehkeilijäksi, taikauskoiseksi ja kunniahimoiseksi, joka uneksui kruunuista ja tyhjäksi joutuneista kuningasistuimista, lisäsi hän nyt: — Mutta mitä luulet minun pitäväni tehdä?
— Minä näen yhä selvemmin, että minun armollisen herrani uskollisten ystävien onkin rupeaminen toimimaan.
— Ystävyytesi minua kohtaan, Kustaa Aadolf-hyväni, ei saa kuitenkaan viedä sinua liian pitkälle… niin, ystävyytesi… en tiedä, miten sinua kiittäisin tuosta tunteesta, jonka todellisuudesta olet antanut minulle tuhansittain todistuksia.
Suosikin kasvot riemastuivat ja hän katseli herttuata todellisella ystävällisyyden silmäyksellä: — Niin, kaikki teidän kuninkaallisen korkeutenne edestä, — vastasi hän.
— Tule, ystäväni, niin saat kuulla muutaman yksinkertaisen värsyn, jonka olen sinun varaltasi kirjoittanut… Sköldebrand on sepittänyt siihen säveleet, ja nyt sitä de Geer parhaallansa laulelee… oikeastansa tulin sinua tämän tähden noutamaankin.
"Ystävyys on lemmen sisko,
Yhtä lämmin, vaikk'ei vauhko.
Lempi elon teillä on
Meille loisto auringon.
Ystävyys kuin kuuhut paistaa
Vielä onnen raunioista."
lauloi de Geer, ja syvimmällä liikutuksella kuulteli herttua sekä hänen suosikkinsa näitä sanoja; vuodattaen kuumia kyyneleitä, suutelivat he toisiaan hellästi poskelle.