Sodat ja puolueriidat olivat jokapäiväisinä puheenaineena, ja Magdalena seurasi näiden vaiheita suuremmalla tahi vähemmällä välinpitäväisyydellä, aina sen mukaan, miten paroni Armfelt oli niissä osallinen eli niihin sattuva.
Aselevon tehtyä Tanskan kanssa tuli hänen sydämellensä joku levollinen aika. Armfelt oli hänen läheisyydessänsä; hän oli täydellisesti onnellinen.
Vuoden 1789 valtiopäivät, aatelisten kukistaminen ja hallitusmuodon muuttaminen olivat hänestä jokseenkin vähäpätöisiä tapahtumia. Mitä piti hän lukua noista myrskyisistä ajoista, vähennetystä tahi laajennetusta vallasta, kunhan vaan hänen oma viehätysvoimansa oli pysyväinen ja hänen sydämensä epäjumala sen rajattomaksi tunnusti?
Hovin huvitukset olivat tänä talvena tulleet yhä harvalukuisimmaksi. Nuot vanhat ylimysperheet olivat milt'ei kokonansa vetäyneet pois kuninkaan seurapiiristä. Ett'ei tämä tapahtunut tuottamatta hänelle todellista kaipuuta, siitä oltiin vakuutetut, ja hänen kuiskaeltiin lausuneen:
— Koska en voi kuluttaa elämääni hauskuudella, olen halunnut elää kunnialla historiassa, ja kaikki pyrintöni on nyt tähdätty siihen suuntaan.
Tuo tyytymätöin puolue kävi sillä välin ahkeraan tervehtimässä Sofia Albertina-ruhtinatarta, ja koska Kaarlo-herttua syystä tahi toisesta pysyi liittyneenä kuninkaasen ja täten petti heidän toiveensa, alettiin nyt erinomattain suosia Fredrik-ruhtinasta. Charlotta-herttuatar, joka tavallisesti kannatti puolisonsa valtiollisia mielipiteitä, etsi kuitenkin nyt ahkeraan kälynsä seuraa, tunnustaen avosydämisesti mielipiteensä sekä itse kuuluvansa tuohon tyytymättömään puolueesen, jolloin Armfelt hymyillen oli kuiskannut Magdalenalle, että herttua halusi puolisonsa avulla säilyttää selkäänsä vapaana. Magdalena oli kuitenkin yhä jokseenkin välinpitämätöin kaikista näistä mielenosoituksista ja heittäytyi varsin levollisesti onnellisuutensa unelmiin.
Kevään tullessa heräsi hänessä kuitenkin uusi levottomuus.
Ne vieraat valtakunnat, jotka hieroivat jokseenkin otollista rauhaa Venäjän kanssa eivät olleet voineet saada mitään aikaan, ja hämäriä, epämääräisiä sotahankkeita aiottiin ruveta jälleen panemaan toimeen. Kustaa-kuningas oli päättänyt voittaa itsellensä edeltäjöidensä huimaavaa sotakunniaa, ja hänen loistavia urotöitä harrastava mielensä oli taaskin virkistynyt ensimäisten vastoinkäymisten synnyttämästä alakuloisesta, ja hän mietti nyt täydellä todella uuden sotaretken toimeenpanemista.
— Nämät kauheat, kammoksuttavat sodat herättävät minussa kuolettavaa tuskaa, — lausui Magdalena, tehden eräänä suvipäivänä palvelusta ruhtinattaren luona.
— Ratkaisevia tapahtumia ei ole toisella eikä toisella puolen sattunut, ja meillä ei siis ole suuria rauhan toiveita, — vastasi Sofia Albertina, joka meni lausumaan tervetulleiksi muutamia ylhäisiä ja siis tyytymättömään puolueesen kuuluvia naisia, jotka näillä tervehtimässä käynnillänsä eivät varsin paljo koettaneetkaan salata tunteitansa kuningasta kohtaan, ja jonkun muistuttaessa hänen ivallista luonnottansa, keskeytti kreivitär Lantinghausen kiivaudella: