Rivakkain askelin menivät he taaskin kaupunkiin päin ja ilman seikkailuitta pääsivät he kulkunsa perille.
Säkenöivän tulennoksen ääressä laskivat he nyt rouva Elfvingin makuuhuoneessa pilaa tuntemastansa säikähdyksestä, ja tuo vieraisilla oleva nainen ilmaisi ihastustansa siitä, että hän vihdoinkin oli saanut nähdä kuninkaan: — vaikka vaan silmänräpäykseltä ja kuutamossa, — lisäsi hän.
— Sinä et vaan ole koskaan tyytyväinen! — vastasi Maria hymyillen; — mutta miten ruokahalusi laita on?
— Se on kylläkin oivallinen! Mutta mitä herkkuja te, Klaara-täti, olette pöydälle asettaneetkaan?
— Vähä kutakin. Täällä on tänään ollut suuret päivälliset, muutamilla upseereilla on ollut pienempi sali, ja kaikki pienet huoneet ovat olleet täpöisen täynänsä. Niin, Jumala paratkoon, kyllä täällä väkeä on, ja ihmisparalla on myöskin touhua sen mukaan. Valvomista myöhään yöhön ja loppumatointa puuhaa, — vastasi rouva Elfving, joka tällöin oli "Kolmen Liljan" ravintolan hyvin voiva emäntä ja joka nyt aikoi omaisiensa seurassa viettää hauskaa iltahetkeä.
— Niin tämä juokseminen rasittaa ihmisen elinvoimia!
Nuot kumpaisetkin nuoret naiset nauroivat.
— Ja kuitenkin olette, täti, lihava kuin… kuin…
— Noh, antakaatte kuulua!
— Kuin pieni porsas…