— Pelkäänpä, lapseni, pitäneemme sinua liian höllissä ohjissa; sinä olet liian paljo saanut leikitellen viettää aikaasi.

— Olisikohan minun jo sitte pitänyt vieraantua leikeistä? Kyynelien vuotaessa poskipäillensä silmäili hän, puolittain hymyillen, isäänsä.

— Leikittele, kuinka paljon tahdot, mutta älä karkoita itsestäsi kaikkia vakavia ajatuksia. Tosin en tahdo pakoittaa tunteitasi, mutta isänä neuvon sinua, tarkoin asiaa miettimään. Aatto Ludvig Stjerneld ei olekaan hyljittävä mies: ollen rikas ja Kustaa I:n vanhimman pojanpojan jälkeläinen, on hän jalompaa verta kuin nykyinen hallitsijasukumme.

— Tahdon miettiä, vastasi Magdalena — ei hänen rikkauksiensa eikä hänen ylhäisen sukunsa vuoksi, vaan sen tähden, ett'en tahdo antaa teille, rakas isäni, närkästymisen syytä…

— Ei närkästymisen, Magdalena, mutta minä olen kovin mielipahoillani. Ennenkuin täältä erkanen, haluaisin jättää sinut suojelevan puolison huostaan.

— Olkoon se hetki kaukana, jolloin tulen isättömäksi!

— Ajatelkaamme kuitenkin sellaista hetkeä, Magdalena!

— Niin, jos Jumala on päättänyt, että minun tulee kestää sellainen surupäivä, enhän, isä-kultani, silloinkaan ole turvattomana, sillä se asema, johon piakkoin Sofia Albertinan hovissa joudun, on kylläksi riittävä siinä suhteessa. Ah, älkäätte huolehtiko tulevaisuudestani. Minä olen niin onnellinen, niin tyytyväinen nykyiseen tilaani! Jos en tuutisi sellaista kauhua tämän avioliiton suhteen, niin…

— Saat noudattaa vapaata tahtoasi, senhän tiedät, ja miten tehnetkin, saat siunaukseni; kansleri laski vapisevan kätensä tyttärensä päälaelle. — Siinä nimessä, joka sinulla on, ei ole koskaan ollut tahrapilkkua, jos josko omaat sen tahi jonkun muun, voi aina katsella pää pystyssä ympärillesi.

Magdalenan huulet avautui myöntymykseen, mutta sulkeutuivat samassa. Ei, hän ei voinut voittaa hirmuansa tähän, avioliittoon! Äkisti nousi hän pois polviltansa ja kietoi käsivartensa isänsä kaulalle — hänkö tuottaisi murhetta ja levottomuutta tämän harmajan pään, näiden lumivalkoisten kähäräin yli! Näin seisoi hän liikkumatoinna muutaman silmänräpäyksen, jonka jälkeen hän riensi pois saadakseen henkiä omassa hiljaisessa huoneessansa ilmaa siinä tuskassa, joka täytti hänen sielunsa.