— Mitä hirmuista sitte oikeudenkäynnissä olisi? — kysyi neiti
Rudenschöld, hymyillen Marian hämmästykselle.
— Ah, armollinen neiti, en ole tottunut mihinkään sellaiseen, en voi sitä tehdä; mutta minä… ei, ei!
— Mutta entä jos poliisimestari olisi ainoa joka voisi ottaa selkoa?…
— Minun luullakseni olisi kaikki nuuskiminen turhaa… oma säikähdykseni ja hämmästykseni teki minut mahdottomaksi heti rupeamaan panemaan toimeen niitä tutkistelemuksia, joita selvästi huomaan, että olisi pitänyt tapahtua. Kaikki, mitä sain selville, oli, että heitä luultiin aatelismiehiksi.
— Kuninkaan varoittaminen, kun ei ole mitään näytöstä, olisi, kuten pelkään, hänen saattamistansa levottomaksi, voimatta häntä hyödyttää… älkäätte näyttäkö niin alakuloiselta, minä tahdon… minä lupaan antaa tästä tiedon eräälle henkilölle, joka on Kustaa-kuninkaan likimmäisiä ja joka kentiesi voisi suojella…
— Niin, niin, juuri sitä minäkin tarkoitin… joku vaara uhkaa varmaankin kuningasta… ja koska en tiedä, mikä se on, näyttänee se kentiesi suuremmalta ja hirveämmältä, kuin se todella onkaan. Minulla on liian löyhät perusteet rohjetakseni ruveta kenenkään ilmiantajaksi, voisihan syyttömiä henkilöjä tulla kiedotuksi asiaan sekä epäluulon alaiseksi, ja siten saisin aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Niin, uskokaa minua, mielelläni heittäytyisin minkälaisiin rettelöihin hyvänsä, jos ne vaan kohtaisivat ainoastansa minua, ja jos siten saisin estetyksi…
— Niin, minä uskon teitä, keskeytti vilkkaasti Magdalena, ja te olette kentiesi oikeassa. Kuitenkin voin luvata teille, tulevani kertomaan meidän puheemme eräälle henkilölle, jonka varmaan tiedän mielellänsä tahtovan uhrata henkensäkin kuninkaan suojelemiseksi.
— Kiitoksia, kiitoksia! Minä menen täältä levollisempana, kuin tänne tulin! Ah, minä olen ollut niin levotoin! Mutta minä tiesin myöskin, että jos jotakin olisi tehtävissä, voisitte te, armollinen neiti, parhain…
— Teillä onkin minusta suuria luuloja; mutta tosiaankin, ettekö te kuulleet mainittavan yhtään nimeä?
— Sitä, joka oli kiivain ja rohkein, nimitettiin Jaakopiksi tahi
Juhaksi tahi kumpaisellakin nimellä, en muista niin tarkoin!