— Noh, niin, suurta tolkkua ei siitä juuri lähde! Niin, rouva Enerot, teidän kauttanne olen todellakin saanut pääni ymmälle! Mutta jos te tiedustelisitte enemmän, niin — Magdalena hymyili, — niin tunnustan itsessäni olevan tarpeeksi naisellista uteliaisuutta tämän asian johdosta sekä sen verran innostusta kuninkaan varalta, ett'ei minulla olisi mitään ilmestymistäni vastaan hänen edessänsä pelastavana enkelinä.
Magdalena oli nyt yksinänsä. Samalla kun hän hymyillen oli lausunut noita viimeisiä sanojansa, oli hänen silmäyksensä lentänyt kaminiin, jonka edustalla eräs mustasta saksantammesta tehty, simpsukankuori-koristeilla varustettu seinäkello sijaitsi. Hänen silmäyksissänsä näkyi jonkinmoinen levottomuus, joka kuitenkin pian vaihtui hymyilyksi, sillä ovi aukeni samassa silmänräpäyksessä ja, ojentaen molemmat kätensä sisäänastuvalle paroni Armfelt'ille, lausui hän:
— Sinua varrotessani muuttuvat minuutit pitkiksi ijankaikkisuuksiksi.
— Sinä lemmit minua yhä yhtä paljon?
— Aina, aina! Istu nyt tähän viereeni… kuinka tyytyväiseltä ja onnelliselta sinä näytät!
— Sepä minä olenkin!
— Armas ystäväni, minulla olisi yksi asia sinulta pyydettävänä!
— Mielelläni kuultelen pyyntöjäsi!
— Kentiesi et kuitenkaan niin helposti voi?…
— Ole huoleti siinä tapauksessa, Malla; minä sanon vaan; jos kuningas voi täyttää, mitä pyydät, voin minäkin… mitä minä tahdon, tahtoo hänkin!