— Eikö sinun ennemmin tulisi sanoa: mitä hän tahtoo, tahdot sinäkin?

— Miten sinun purppurahuulesi hymyillekin, en kuitenkaan peruuta sanojani.

— Noh, sinä kaikkivaltias, minä pyydän sinua siis suojelemaan puoliskoasi!

— Suojelemaan?… Tätä en käsitä!

— Tuntomatoin vaara uhkaa häntä? Mikä se on, tahi miten se saataisiin estetyksi, en tiedä; mutta ah, ystäväiseni, pidä tarkoin silmällä, ketkä kuningasta lähestyvät, ja jos huomaat jotakin pienintäkin epäiltävää, niin… niin, kapinaliitto on olemassa, jossa puhutaan vallankumoukesta sekä ett'ei parannusta ole toivomistakaan, ennenkuin kuningas saadaan pois, ja sinä… naurat!

— Kuninkaat pois ja kansa hallitukseen! Tämähän on tavallista puhetta, ranskalaista lausetapaa, jonka luullaan heläjävän kauniilta… ei mitään muuta! Niin, puhukoot he vaan, kuningas voi pitää heitä kaikkia aisoissa, eikä kukaan rohkene ryhtyä häneen eikä hänen valtaansa!

— Mutta kansa on tyytymätöin…

— Se huuhkajanhuuto on liian vanhentunutta ketään peloittamaan.

— Minä tunnen mieleni kummallisesti ahdistetuksi… he ovat luvanneet seurata kuningasta ikäänkuin hänen varjonsa, naamiaisissa, näytelmissä, kaikkiaalla… kunnes… mitä? Niin, en tiedä, mutta jotakin kauheata tulee kentiesi tapahtumaan. Ah, suojele häntä, jos voit, seuraa häntä lakkaamatta!

Edellisen lupaan tehdä, vaan en tuota toista! Hänen puoliskonansa, olkoon menneeksi; mutta ei koskaan hänen varjonansa!