— Nyt on teidän vuoronne ruveta pelastavaksi enkeliksi! Suokoon Jumala, ett'ei se vaan olisi liian myöhäistä!
— Mitä te rouva-hyväni, tarkoitatte? Te todellakin minua peljästytätte! Mitä onkaan tapahtunut? — kysyi neiti Rudenschöld, viitaten kamarineitsyttänsä poistumaan.
— Tänään edelläpuolenpäivänä olin eräässä kauppapuodissa tekemässä joitakuita ostoksia ja kuljin pitkin katua eteenpäin, jolloin joku aivan minun takanani lausui: — Tuleeko hän varmaan naamiaisiin? — Tulee, ole huoletta, siellä syntyy väentungosta. Mutta palatkaamme takasin, — lausui eräs toinen. Minä seisoin liikkumattomana, ja heidän äänessänsä oli jotakin, joka muistutti minua tuosta puhelemisesta Uudenvuodenpäivänä, jonka te, armollinen neiti, kentiesi…
— Niin, minä muistan!
— Luuletteko, armollinen neiti, kuninkaan ensi yönä menevän naamiaisiin?
— Niin olen kumminkin kuullut.
— Jumala, oi Jumala häntä varjelkoon!
- Neiti Rudenschöld tunsi tuon nuoren vaimon ahdistuksen tarttuvan itseensäkin, tämän jatkaessa:
— Olen tänään miettinyt tuhansiakin keinoja, voidakseni varoittaa kuningasta. Ainoa varma toivoni olette te, armollinen neiti!
— Ja minä, ku palasin kotia niin myöhään! Mutta emmeköhän ole pari hupakkoa, me molemmat? — lausui neiti Rudenschöld heleällä naurulla. — Pari henkilöä ovat kadulla jutelleet naamiaisista, jutelleet luultavasti jonkun tapaamisesta… kukapa tänään muusta on puhunutkaan!