— Jumala, hyvä Jumala! — huokasi neiti Rudenschöld, — jospa vaan olisin ehtinyt muutaman silmänräpäyksen ennemmin, niin kentiesi… tuskallinen ajatus! tämän yön kauheat muistot tulevat minua seuraamaan!
— Kas tässä on vettä, juokaa joku pisara! — pyysi rouva Enerot, säikähtyneenä neiti Rudenschöld'in levottomasta olennosta.
— En soisi kenenkään saavan tietää minun olleeni täällä, — jatkoi Magdalena, vetäen dominopuvun kauluksen ales kasvoillensa; — mutta miten voisin pitää sitä salassa? — Hänen silmänsä vilkuivat ikäänkuin etsien ympärillensä, ja nähden paroni Armfelt'in, joka nyt kenraalin virkapuvussa oli antanut uusia, ankaria käskyjä ovilla oleville vahtimiehille, riensi hän kiiruusti tämän luokse, kuiskaen:
— Salli minun sekä seuralaistani kenenkään näkemättä päästä ulos!
— Magd…
— Vaiti!… mikä kauhea onnettomuus!
— Niin, niin!… Mutta sinäkö täällä?… Kuinka tulee minun ymmärtää?
— Sinä saat sitte kuulla…
— Kuningas pyrkii nyt pieniin huoneisinsa. Mene mukana pientä porrasta ylöspäin, Magdalena, niin päästän sinut sitte menemään.
— Muutama minuutti tämän jälkeen oli neiti Rudenschöld sekä hänen kaksi seuralaistansa jättäneet operahuoneen taaksensa, laamanni Liljensparren kirjoittamatta heidän nimiään kirjaansa.