NELJÄSKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
Siinä neuvostossa, jonka kuninkaan sairauden aikana tuli hoitaa hallitusta, olivat Kaarlo-herttua ja hänen apunansa valtionvalvoja Oxenstjerna, sekä paronit Taube ja Armfelt.
Kuningas voi murhayrityksen jälkeisenä päivänä jokseenkin hyvin. Tyyneydellä sekä maltilla kärsi hän kovia tuskiansa ja otti vastaan nähtävällä ilolla entisiä ystäviään ja ihailijoitansa, jotka levottomina ja huolestuneina olivat rientäneet hänen vuoteellensa.
— Schröderheim-hyväni, — lausui hän tuolle nyyhkivälle valtiosihteerille, joka, ollen polvillansa suuteli Kustaa-kuninkaan valkoista ja hermotointa kättä, — muistathan kentiesi minkälaisella mielialalla olin ennen Gotlannin herttuan kuolinpäivää? Niin, poikani, joka meni minun edelläni sitä tietä, jota minäkin kentiesi pian tulen vaeltamaan, tietä, jolla kohtaa katoavaisuutta ja häviämistä… ei, ei, ei sitä! Tahdoin vaan sanoa: tietä, jolla on katoavaisuus jäljessänsä. Niin, minulla oli sellainen aavistus, että joku Damiens tahi Ravaillac oli minun läheisyydessäni, ja tässä minä nyt makaan.
— Sire, tämä on surkea todistus sen aavistuksen toteutumisesta!
— Ole hyvässä turvassa, ystäväni! Haavaa ei arvella varsin vaaralliseksi; voinhan minä itse vielä käydä naamiais-salista aina pieniin huoneisiini saakka. Tietämätöintä on kuitenkin, miten rupeaa käymään; mutta jos minä paranen, niin pane mieleesi, mitä minä teille nyt sanon: Vastusteleminen on lopussa! Sitte riippuu jäljellä olevien päivieni levollisiksi tekeminen kentiesi enin minusta itsestäni sekä omasta varovaisuudestani.
— Oletko sinäkin täällä! — lausui Kustaa-kuningas hetken vaijettuansa, samassa kun hänen vilkkaat ja säkenöivät silmänsä kohtasivat luutnantti Liljehorn'in, jota hän nyt viittasi luoksensa, — niin olenpa todellakin sinut nähdessäni iloissani!
— Sire, — keskeytti Liljehorn liikutetulla ja väräjävällä äänellä, — suokaatte anteeksi!
— Kaikki, kaikki! Niin, meillä ei ole kentiesi aina ollut yhtäläiset mielipiteet, mutta ystäväiseni, millaiselta minä teistä lienen näyttänytkin, ja millainen lienen ollutkin… kiivastunut Jupiter en ole koskaan ollut! — lisäsi kuningas leikillisesti.
— Minä, jonka tulee kiittää teidän majesteettianne niin paljosta, niin, kaikestakin, olen ollut liian kiittämätöin, liian…