Terävä silmäys kuninkaalta saattoi herttuan samassa vaikenemaan. — Kaarlo-hyväni, en ole vielä niin heikko, ett'en täydellä selvyydellä voisi käsittää sekä arvostella asioita ja seikkoja. Niin, kreivi Brahe, hän kuten niin monta muutakin… Mutta käske häntä astumaan sisään! Saat olla levollinen… — lisäsi kuningas, kun herttua levottomana ja epäröivänä ei liikahtanut paikaltansa: — niin, sinä saat olla täydellisesti levollinen, sillä minä olen sydämessäni tehnyt lopputilin maailman kanssa, ja kaikkinainen viha on minusta kaukana…
Kaikilla sovinnollisuuden osoitteilla tervehti nyt Kustaa-kuningas kreivi Brahea.
— Ei, ei, — lausui hän, — älkäätte langetko polvillenne, kreivi Brahe! Syleilkää minua! Minä olen onnellinen tästä tapahtumasta, koska minun on onnistunut sen kautta saada takasin entisiä ystäviäni, jotka minusta ovat luopuneet. — Samassa syleili kuningas kreiviä sekä lisäsi: — Niin, rakas kreivi, minä unohdan kaikki!
Näin kului, kuninkaan ollessa mitä sovinnollisimmalla mielellä, hänen sairautensa ensimäiset päivät, ja suosikkeinsa sekä entisten, jälleen palajavien ystäväinsä ympäröimänä tunsi hän mielen rauhaa ja lepoa ahdistavan kivunkin kourissa.
— Onko kansa yhä yhtä sääliväinen? Niin ystäväni, enpä voi kyllin ilmaista iloani siitä, — lausui kuningas eräänä päivänä paroni Armfelt'ille.
— Kansa tuntee rakkautta teidän majesteettianne kohtaan, mutta…
— Mutta mitä, Gösta?
— Minä milt'ei pelkään lausua ajatuksiani!
— Puhu, — käski kuningas, — olemmehan me kahdenkesken. Minulla on kyllin voimaa kuulla mitä tahansa, ja minun pitää saamani tietää totuus.
— Kapinallisten hankkeista saadaan yhä enemmän selkoa, ja nyt kuiskeellaan heidän jonakuna määrättynä päivänä aikovan asettaa väliaikaista hallitusta ja kutsua säädyt ko'olle, voidaksensa sitte häiritsemättä panna toimeen…