— Mitä?
— Voidaksensa sitte samoinkuin heidän hengenheimolaisensa Parisissakin hirttää lyhdyntolppaan teidän majesteettinne parahaimmat ystävät sekä hallituksen miehet…
Hymyily ilmautui kuninkaan ruumiillisesta tuskasta väräjäville huulille: — Ja uskotko sinä todellakin mitään semmoista, Gösta-hyväni? Ei tuhat kertaa ei! Minkämoisia aikeita noilla kapinallisilla lienee ollutkin, ovat he kuitenkin niin vähälukuiset saamaan niitäkään aikaan sillä tiellä; sellaista vallankumousta ei voi panna toimeen ilman kansan avutta, ja se on minun sekä minun hallitukseni puolella. Kaikki nuot hankkeet ovat jonkun pilkkakirveen laverrusta, kuten tietysti huomaat itsekin.
— Teidän majesteettinne on kentiesi oikeassa, — vastasi Armfelt epäilevän näköisenä; — mutta niin vähäinen ei noiden kapinallisten luku kuitenkaan ole, ett'ei niiden joukossa voi löytyä miehiä, jotka saisivat osan kansaa puolellensa, jos he tahtoisivat esiytyä.
— Luuletko jonkun Kain'in olevan heidän joukossansa?
— Olkoon sellainen väitös kaukana minusta!
Kuninkaan kasvot olivat milt'ei yhtä valkoiset, kuin ne patjat, joilla hän lepäsi; hänen silmissänsä leimusi levotoin tuli, ja vetäen syvään henkeänsä, lausui hän:
— Minä olen karkottanut sen ajatuksen kauaksi itsestäni… ja kuitenkin! Mutta puhukaamme jostakin muusta!
Tuo ylpeä suosikki, joka osaksi ylellisen ja ruhtinaallisen elämänsä, mutta kentiesi enin korskean käytöksensä kautta oli herättänyt kuninkaan epäsuosion, oli kuitenkin osoittamallansa uskollisuudella onnistunut jälleen lauhduttaa kuninkaan, ja hänelle oli edullista kuvailla niin kirjavilla väreillä kuin mahdollista niitä vaaroja, jotka uhkasivat valta-istuinta, saadakseen Kustaa-kuninkaan huomaamaan hänen tarpeellisuuttansa valtaistuimen varmimpana tukena.
Armfelt'in siis uudestansa vähä jälkeenpäin antaessa viittauksia kapinallisten salaisista hankkeista, olivat kuninkaan korvat halukkaammat kuulemaan ja hän herätti vihdoin kuninkaassa siihen määrään epäluuloja, että tämä useiden henkilöjen läsnäollessa lausui: — Jos he yrittävät joitakin hankkeita minun poikaani tahi hallitsijan oikeuksia vastaan, tulen kannattamaan paarilla itseni Ilvestarhaan ja puhuttelemaan kansaa, samoinkuin Antoniuskin, ja näyttämään sille Caesarin verisiä vaatteita sekä kehoittamaan sitä hävittämään nämät valtaistuimen alituiset viholliset.