— Käsitä sitte, ett'en laisinkaan ole iloissani tästä kosijasta!
—Sen kyllä huomaan — Karolina ei voinut pidättää hymyilyänsä — suloinen, kaunis, kohtelias kun hän on, en voi käsittää, mitä sinulla on häntä vastaan?
— Ei mitään, kultaseni, mutta tyhjästä tyhjää tulee! Minä en suinkaan ole Isä Jumala, joka voisin luoda jotakin!
— Sitä en ole koskaan väittänytkään! — Karolina, joka yhä oli hymyillyt, muuttui yht'äkkiä totiseksi.— Mutta isä- ja äitiparallemme saatat sinä suurta murhetta, jos hylkäät Stjerneld'in. Minusta pitäisi sinun sitäpaitsi ymmärtämän, ett'et voi koskaan saada sen parempaa avioliiton tarjoomusta.
— Noh, siinä tapauksessa kärsin kyllä kohtaloni. — Magdalena kietoi hyväillen käsivartensa sisarensa vyötäisille; — en olisi pahoillani, jos asiat ainakin voisi olla niin, kuin nyt ovat; eihän tarvitse olla naimisessa, onnellinen ollaksensa… älä kuitenkaan luule minun olevani kokonaan välinpitämätön näistä huolista, joita minä perheesemme tuotan! Mutta jo riittää tästä, puhukaamme jostakin muusta!
— Ei mistään muusta Magdalena! Haluaisin niin mielelläni nähdä sinut onnellisena. Niin, luulenpa, että tulisit siksi, jos tekisit niin kuin isä- äitikultamme sinua neuvovat.
Magdalena nojasi päänsä sisarensa olkapäähän. — Ei kukaan halua minua hartaammin olla rikkomatta heidän tahtoansa vastaan.
Niin, Maalin, koeta ajatella suurimman onnesi olevan juuri sinun lapsellisessa tottelevaisuudessasi ja nöyryydessäsi!
— Sen olen tehnyt, olen koettanut ajatella sen täyttämistä, mitä minulta toivotaan vaaditaan.
— Ah, jatka siten!