Sellainen puhe ja käytös joka paikassa, missä Armfelt liikkui, ei voinut muuta kuin suututtaa mitä maltillisimpaakin hallitusta, ja herttua-hallitsija, joka vihdoinkin oli saanut tästä tietoa, ryhtyi nyt toimenpiteisin. Armfelt sai itse ankaria nuhteita valtiokanslerilta, ja kaikki niillä seuduin olevat Ruotsin asiamiehet, missä Armfelt aikoi liikkua, saivat käskyn pitämään tarkasti silmältä hänen jokaista askeltansa.
Ruotsissakin tuntui Armfelt'in lausumien mielipiteiden vaikutus, ja mitä kummallisimpia, herttuata loukkaavia huhuja alkoi täällä päästä liikkeelle. Useampia seuroja perustettiin Tukholmassa, joissa muun muassa puhuttiin kapinan nostamisesta herttuaa ja hänen puoluettansa vastaan sekä Kustaa Aadolfin julistamisesta täysi-ikäiseksi ja koko kustaavilaisen puolueen valtaan jälleen asettamisesta. Eri mielipidettä noudattavat olivat keskenänsä kovin kiihkoisia ja niiden, jotka puhuivat maltillisuuden, viisauden ja totuuden puolesta, oli vaikeaa tulla kuulluiksi.
Kaikki tämä antoi laamanni Liljensparrelle — vaikka Reuterholm häntä vastenmielisesti sieti ja suvaitsi — rohkeutta tulemaan herttuan luo, jolle hän levottomana puhui kansan mielipiteistä, mitä tuli hänen aikeisiinsa tuohon nuoreen kuninkaasen nähden.
— Tuskinpa voin uskoa tätä epäselvää juoruamista, — vastasi herttua-hallitsija tyynellä arvollisuudella, — minä luotan omantuntoni todistukseen ja viattomuuteeni! Jos joku todellakin miettii sellaisia kirottuja hankkeita, tulen ne kyllä estämään ja tyhjäksi tekemään.
— Teidän kuninkaallisen korkeutenne läheisyydessä on eräs, joka, vaikka hän onkin perinpohjin ylimys, kuitenkin on saastutettu jonkinlaisilla vapaamielisyyteen ja kansanvaltaisuuteen vivahtavilla mielipiteillä. Minä tarkoitan paroni Reuterholm'ia. Pois se, että uskoisin hänen tahtovan täällä perustaa täydellisesti tasavaltaista hallitusta, — ei! Mutta nämät hänen mielipiteensä tekevät hänet kentiesi taipuvaiseksi luulemaan hetken nyt olevan käsissä, tämän ennustajien mainitseman hetken; ja hän tulee yrittämään muuttaa kuninkaallisen kruunun teidän kuninkaallisen korkeutenne päähän.
— Tepä puhutte ylen määrin rohkeasti, laamanni Liljensparre, — lausui herttua-hallitsija puhisten vihasta.
— Hänen majesteettinsa, kuningas-vainajamme, kuulteli mielellänsä todellisen vaaran hetkellä totuuden ääntä ja hän salli minun silloin sekä peittelemättä lausua itsellensä omat ajatukseni kuin myöskin kertoa muiden. Toivoen teidän kuninkaallisen korkeutenne armollisimmasti suovanne anteeksi rohkeuteni, uskallan lisätä, että paroni Reuterholm'in vihamiehet väittävät, hänen koettavan saada teidän kuninkaallista korkeuttanne kutsumaan valtiosäädyt koolle, saadaksensa muutamilla kuninkaan valtaa vähentävillä myönnytyksillä joko kuninkaan alaikäisyyden aikaa pitennetyksi tahi Kustaa Aadolf'in julistetuksi kuninkaanarvonsa menettäneeksi, osaksi hänen kivulloisuudensa nojalla, osaksi, kuten hänen kerrotaan lausuneen, sopimattomuudesta, että maata hallitsee nuorukainen, jonka sukuperä isän puolelta oli epätietoinen?
— Mutta tämähän, mitä teillä, laamanni Liljensparre, on minulle sanottavaa on varsin hirmuista! Tahdon nyt vastata ainoastansa omasta puolestani! Että minun aikeeni ylhäiseen veljenpoikaani nähden ovat rehellisiä, tulee aika teille näyttämään, ja nykyinen sekä jälkimaailma tulee tätä asiata oikein tuomitsemaan. Niin, tämä valheiden kihermä tulee kerta hajoamaan, se on minun luja, häälymätöin toivoni!
Herttua-hallitsijan vilkkaat silmät olivat kiinnittyneet Liljensparreen ja tyyneyden vilahdus kohtasi tämän poliisimiehen vakoilevaa, epäluuloa osoittavaa silmäystä.
Kumartaen herttualle meni Liljensparre nyt tiehensä, samalla kun hänen ohuvilta huuliltansa pääsi joitakuita kuulumattomia sanoja, joita kentiesi olisi voinut selittää näin: heikko, viatoin, helppo pettää… jos Reuterholm tahtoo, niin… hym!