Kaikkialla otaksuttiin paroni Reuterholm'in työskentelevän äsken mainittujen aikeiden toteuttamiseksi. Kustaa III:tta oli hän pitänyt verivihollisenansa, ja luonnostansa kostonhimoinen kuin hän oli, vihasi hän koko tämän sukua. Mutta eipä siinä kyllin — hän oli myöskin taikauskoinen ja valmis uskomaan, luuli itsensä alituisesti seurustelevansa henkien kanssa ja etsi haaveilemisista sekä unessa kävelijöiden ennustuksista aihetta ja ohjeita toiminnallensa, ja jos hän siis nyt luuli ajan olevan käsissä, jolloin kaikki nuot suuret ennustukset toteutuisivat, oli tämä kumminkin sopusoinnussa hänen luonteensa ja hänen yhä vaarumattoman sallimukseen uskomisensa kanssa. (56)
Tämän johdosta on luultava, että Reuterholm suuressa yksinäisyydessänsä ja ennustuksiin sekä haaveiluihin luottavan luonteensa yllytyksestä, todellakin hautoi; joitakuita aikeita tähän suuntaan, joiden hän luultavasti toivoi saavansa nähdä pian toteutuvan, kunnes kulkupuheet suurensivat näitä aikeita ja säikähyttivät häntä kaikista tämänkaltaisista mietiskelemisistä. Hän antoi Thorid'ille ja useammille muille sanomalehdentoimittajille, jotka vaativat vapaamielisempää hallitusmuotoa, yhtä salaista kuin tehokastakin suojelusta, ja myöntäminen onkin jo tämänkin seikan ankarasti syyttävän Reuterholm'ia. (57)
Hänen salaisen suojeluksensa turvissa jatkoi sanomalehdistö työtänsä kansanvaltaiseen ja vallankumoukselliseen suuntaan. Mutta kun Thorild, yksi edellisen hallituksen innokkaimmista vastustajista, vihdoin esiintyi, kehoittaan julkisesti herttuata kääntämään nurin vannomansa hallitusmuodon sekä panemaan toimeen yleisiä vaaleja, melkein samaan tapaan kuin Ranskassakin y.m. näytti seikat tulleen kireimmillensä. Hallituksen ystävät eivät näkyneet olleen toimettomia, ja samana päivänä, kuin tämä kirjoitus ilmaantui, riensi Liljensparre herttuan luokse, rukoili häntä, ett'ei hän enään jäisi kaikkien näiden hankkeiden toimettomaksi katselijaksi, jos hän ei tahtoisi saattaa tuon nuoren kuninkaan valta istuinta, kansan tyyneyttä ynnä omaa kunniaansa ja turvallisuuttansa vaaran alaiseksi. Liljensparren onneksi oli Reuterholm silloin sairaana, jonka tähden herttua pian käsitti sekä myönsi edellämainitun puheen oikeaksi. Herttua käski sen vuoksi Liljensparren tapaamaan häntä sairaan Reuterholm'in luona, jolloin asiasta laveammalta keskusteltaisiin.
Tämä kokous pidettiin samana iltana. Reuterholm koetti turhaan vastustella niitä ehdoituksia, joita Liljensparre toi esille. Nämät tarkoittivat, että herttua viipymättä antaisi julistuksen, jossa hän mitä vakavammin vakuuttaisi tahtovansa neljän vuoden kuluttua, aivan velvollisuutensa ja Kustaa-vainajan testamentin mukaisesti, jättää nuorelle kuninkaalle valtikan siinä kunnossa, jossa hän sen oli ottanut vastaankin; sitte julkaistiin varoitus, painovapauden väärinkäyttämistä vastaan, jossa oli määrätty varsinaisia rangaistuksia ja herttua istui itse Reuterholm'in kirjoituspöydän ääreen sekä kirjoitti omakätisen käskyn valtionvalvojalle ja Liljensparrelle nostamaan kanteen Thorild'ia vastaan sekä ottamaan takavarikkoon tämän painosta julkaistut kirjoitukset, joka kaikki viipymättä toimitettiin. (58)
Liljensparre meni nyt pois; synkän silmäyksen heitti Reuterholm hänen jälkeensä, eikä hän katsellut paljo leppeimmillä silmillä herttuatakaan, joka, milt'ei nolostuneena osoittamastansa pontevuudesta jopa anteeksianovanakin lausui:
— Kustaa Aadolf-hyväni… tämähän oli aivan välttämätöintä.
— En voi huomata sen sitä olleen!
— Kun tullaan neuvomaan minua panemaan toimeen, kuten Ranskassakin on, yleisiä vaaleja ja…
— Ei, ei, — keskeytti Reuterholm, — vaan heidät olisi pitänyt antaa
olla, niin olisi teidän kuninkaallinen korkeutenne päässyt kuninkaaksi!
Nyt syntyy tästä viivytystä, joka ei laisinkaan olisi ollut tarpeen.
Mitä ennustettu on, tulee kerta tapahtumaan! (59)
— Mutta minä en tahdo edes panna kortta ristiin tämän aikeen saavuttamiseksi! — keskeytti vilkkaasti herttua-hallitsija sekä jatkoi pontevuudella: — Hyvällä omallatunnolla tahdon muistella tekojani ja alamaisena kaikkivaltiaan johdolle, tulen, kun aika on käsissä, luopumaan vallastani!