— Minä täytän teidän pyyntönne, niin, minä täytän sen! Minä lemmin teitä, Magdalena, ja kuulkaatte minua nyt… suokaa minulle lempenne, jonka palkkioksi saatte minulta kaikki! En yhtäkään toivomustanne, mikä se vaan olla mahtaneekin, tule kieltäytymään täyttämästä… valtaa, kunniaa, rikkautta… virkkakaatte vaan, minkä näistä tahdotte!
— Minä on myy lempeäni, teidän kuninkaallinen korkeutenne! — Purppuraleimuja nousi jälleen Magdalenan poskille, jotka hehkuivat yhä heleämmin hänen jatkaessansa: — Lempi on tunne, jonka minä annan jakamattomana ja ilman ehdoitta. Ei, päästäkäätte käteni, teidän kuninkaallinen korkeutenne, sallikaatte minun olla!
— Teidän tulee, teidän täytyy tuntea samaa tulta, joka minutkin hivuttaa! Magdalena millä hinnalla tahansa, sama se, mutta teidän täytyy tulla omakseni!
— Ei mikään voima maailmassa voi pakoittaa minua siihen! Minä lemmin paroni Armfelt'ia, ja olen hänen omansa. Häntä ainoastansa, kuuletteko, häntä ainoastansa!
Suljettuna herttuan syliin, onnistui Magdalenan päästä irti, ja suuttuneena, kiivastuneena sekä kiukkuisena jatkoi hän: — En koskaan, niin en koskaan tule teidän omaksenne! Tepä olette karkoittaneet täältä lemmikkini… ajanut hänen maanpakoon… ja tämä ministerintoimi Italiassa oi ole mitään muuta kuin maasta pois ajamista; mutta mitä onnettomuuksia te hänen antanettekin kärsiä, ja missä hän lienekin, tahdon häntä seurata… meitä ette voi eroittaa,… niin, minä tulen häntä seuraamaan!
— Jos sen teette, Magdalena, tulee se teidän omaksi onnettomuudeksenne! Uskokaan minua, se tulee teidän onnettomuudeksenne, ja minä varoitan teitä ystävänä. Te pudistatte päätänne, te ette minua usko… minä sanon siis teille, että te ette saa häntä seurata, minä, hallitsija, kiellän teitä sitä tekemästä!
Leimuavin silmin lähestyi herttua Magdalenaa, jonka notkea vartalo vielä kerran luikui hänen käsivarsistansa, ja rientäen hänen ohitsensa, pääsi Magdalena eräälle ovelle, jonka hän äkkiä tempasi auki.
— Älkäätte menkö, Magdalena, älkäätte menkö! — pyysi herttua, joka kalpeana ja horjuvana nojasi erään tuolin selkään.
Epäröiden pysähtyi Magdalena muutamaksi silmänräpäykseksi, katsellen säikähtyneenä taaksensa, ja herttuan vaivuttua tunnottomana eräälle sohvalle, jatkoi hän milt'ei samalla minutilla pakoansa, tuoden saapuville kaikkea sitä apua, jonka herttuan tila nyt teki tarpeelliseksi.
Magdalenan ensimäinen päätös oli, ettei hän enään jäisi Drottningholm'iin. Sofia Albertina aikoi matkustaa ulkomaille, ja ottaen tämän syyksi, jättääksensä hovin muutamaksi kuukaudeksi, sanoi hän toistaiseksi haluavansa viettää maallaelämisen hiljaisuutta.