— Kenestä sinä puhut? — kysyi herttua hehkuvin poskin, ja hänen kätensä, jossa hän piti äsken sytytettyä tupakkapiippua, alkoi hiljaa väristä.

— Neiti Rudenschöldistä, tuosta käärmeestä, jota teidän kuninkaallinen korkeutenne on suojellut omassa povessansa! Tuosta kurjasta naisesta, joka hautoo mitä alhaisimpia, konnamaisimpia aikeita teidän kuninkaallisen korkeutenne valtaa vastaan. Tässä on jäljennöksiä useoista kirjeistä, joista en tosin saa selvää kaikista, mutta kumminkin tarpeeksi, ymmärtääkseni, kuinka hän on Armfelt'ille suvainnut tehdä minusta pilaa, — mutta maltahan, kaunottareni, pian tulee sinun vuorosi…

— Jäljennöksiä, — keskeytti herttua — ja hän on tehnyt sinusta pilaa…

— Ja teidän kuninkaallisesta korkeudestanne…

— Annas tänne, — pyysi nyt hallitsija, heittäen tupakkapiippunsa pöydälle, — onpa todellakin hauskaa nähdä, mitä hän minusta on kirjoittanut.

Nämät ovat ainoastansa jäljennöksiä, mutta tässä on eräs omakätinen kirje häneltä, joka on suljettu hänen omalla sinetillänsä… ei, teidän kuninkaallinen korkeutenne, minä en anna sitä käsistäni, sillä se on nyt minun ainoa todistukseni!

— Lapsellisuutta! Et kai epäile…

— Mitä tähän viettelijättäreen tulee, epäilen kaikkea! Hän tarvitsisi vaan joitakuita rukoilevia sanoja, joitakuita huokauksia, ehkäpä kyyneliäkin! Teidän kuninkaallinen korkeutenne tietää minun sydämellisen rakkauteni teitä kohtaan, mutta mitä arvoa tällä minun ystävyydelläni olisi, jos hän vaan olisi luvannut ruveta teidän omaksenne; mutta hän halveksi tätä; hän on tehnyt lemmikillensä pilaa teidän kuninkaallisen korkeutenne rakkaudesta, eikä hänellä ole ollut omantunnon vaivoja teidän, armollinen herra, tekojanne petollisesta ilmaisemisesta, samalla kertaa kun hän on heittäytynyt teitä vastaan mitä kavalimpiin vehkeilemisiin! Mutta siitä huolimatta olen milt'ei vakuutettu teidän kuninkaallisen korkeutenne olevan kylläksi heikko antamaan hänelle anteeksi, jos…

— En, en, — keskeytti herttua, joka, väristen vihasta, leimuavin silmin kohtasi suosikkinsa silmäystä. — Hänellä ei enään ole mitään valtaa minun ylitseni… lemmestä vihaan on vaan yksi askele — ja sen askeleen olen ottanut; hän itse on pakoittanut minua sitä ottamaan! Ei vähintäkään sääliä, ei, eipä hänkään ole säälinyt minun tunteitani, — jatkoi herttua, selaillen edessänsä olevia papereja, — ja nyt samaa samalla! Niin, Kustaa Aadolf, minä sanon sinulle, että hän on rangaistava!

Reuterholm hymyili: — Hän ja hänen rikostoverinsa, — keskeytti hän.