— Enhän minä sille mitään voi, minä kerron vaan kuulemisiani! Niin, onhan minulla kirje siitä asiasta; mutta missä minun uutiseni onkaan? — herttuatar etsi kädellänsä noista syvistä taskuista, jotka olivat taaksepäin kätketyt hänen hameensa laskokseen, — noh, oikeastansa minä siitä viisi.
— Jos te sieltä uutisenne otattekin, Charlotta, en tuon juorun olemista laisinkaan epäilekään, — keskeytti Fredrik-herttua, vilkaisten tarkoittavasti hänen etsivään käteensä.
— Fredrik on aina kaltaisensa, — lausui herttuatar, joka nauraen antoi langollensa pienen läimäyksen viuhkallansa.
Tällä hetkellä astui huoneesen paroni Reuterholm, joka ei ollut huomaavinansakaan neiti Rudenschöldiä, vaan meni suorastansa herttuattaren luokse, jolle hän lausui mitä kohteliaimpia korusanoja.
Tänään meillä on sangen hauskaa — lausui herttuatar, — mutta saadaksemme täydellisesti hauskaa, toivoisin Sofia Albertinan olevan täällä!
— Aikoohan hänen kuninkaallinen korkeutensa matkustaa Italiaankin, siis tulee joku aika kulumaan, ennenkuin hän palajaa.
— Italiasta puhuessamme, mitenkähän meidän ministerimme siellä voi? — kysyi herttuatar, luoden veitikkamaisen silmäyksen neiti Rudenschöld'iin.
— Paroni Armfelt voi aina hyvin, — vastasi Reuterholm, — ollessansa kaunottarien ympäröimänä. Lempi on hänen elämänsä! Muuan venäläinen ruhtinatar, Menschikoff, on liittynyt häneen Aachen'issa, ja Neapelissa on eräs englantilainen nainen lady Munck, häneen rakastunut, — näiden kumpaisenkin kilpailevan naisen mustasukkaisuuden sanotaan olevan sangen suuren.
— Siitä en usko sanaakaan, — vastasi herttuatar, joka varomattomalla kysymyksellänsä oli herättänyt tämän parjauksen ja, peljäten neiti Rudenschöld'in tuntevan itsensä kiusatuksi sekä loukatuksi, koetti hän nyt kaikin tavoin johtaa pakinoimista toiselle uralle; mutta paroni Reuterholm ei näkynyt häntä käsittävän, vaan jatkoi vieläkin kertomustansa noista onnellisista päivistä, joita Armfelt Neapelissa vietti ihanan Karolina-kuningattaren, tuon viehättävän Maria Antoinetten sisaren, mitä hellimmästi suosimana, — suloisista päivistä, jotka olivat omannetut nautintorikkaalle, ystävyyden ja lemmen helmassa vietetylle elämälle.
Kotiin päästyänsä kertoi neiti Rudenschöld itsellensä näitä paroni Reuterholm'in sanoja. Hänestä oli selvää paronin tehneen kaiken tämän tuottaaksensa hänelle tuskaa; mutta hän ei voinut karkoittaa ajatusta, että tämän sanoissa oli totuuttakin. Nuot naiset, jotka paroni Armfelt'ia lempivät, — olivatkohan ne viehättäviä ja kauniita? — Olkoonpa niinkin! — näin kyseli ja vastaeli Magdalena itseksensä, hajoittaen kuvastimen edestä pitkää, kullankiiltävää tukkaansa.