Magdalena mitteli majuri Bratt'ia kylmäkiskoisella ja korskealla silmäyksellä, ja hänen vakavasti lausumat sanansa vaikuttivat että kumpaisetkin upseerit kuiskaeltuaan keskenänsä, vetäytyivät lähimäiseen huoneesen, käskettyänsä sotamiestä sijoittumaan ovelle.
Magdalena veti verhot lähemmäksi, hänen mielensä lujuus oli mennyt, ja peittäen kasvonsa käsillään, koetti hän muutaman silmänräpäyksen koota ajatuksiansa.
Saatu ilmi… Armfelt'in hanke oli saatu ilmi! Hän ei tällä, tuskallisella silmänräpäyksellä ajatellut itseänsä, vaan hänen lemmikkinsä vaara täytti hänen mielensä äärettömällä epätoivolla. Mitähän he rohkenisivatkaan Armfelt'ia vastaan yrittää! Voisikohan tämä vetäytyä pois siitä huonosta leikistä, johon hän oli antautunut… voisikohan hän pelastua?
Väristen levottomuudesta ja kyyneleet polttavilla poskillansa, koetti hän hillitä mielenliikutustansa, jota hänen vihamiestensä ei pitäisi saada nähdä, ja hän järjesti äkkiä pukunsa, mietiskellen, miten hän voisi hävittää selityksen noihin onnettomiin salakirjaimiin, joiden selkoa saamattomuudesta hänen lemmikkinsä pelastus riippui.
— Valmis tekemään tällaisen yrityksen, järjesti hän nyt lopullisesti kuvastimen edessä pukunsa.
Nuot yöpöydällä olevat, hopeasta valetut lemmenjumalaiset kantoivat päälaellansa vahakynttilöitä, jotka nyt Magdalenan sytyttäminä loivat häneen kirkkaan valonsa. Hänen hento vartalonsa oli peitetty mustaan pukuun, joka antoi hänen valkoiselle hipiällensä huimaavan, milt'ei välkkyvän loisteen, ja hänen vaalean tukkansa paksut lepeet, jotka hän huolimattomasti oli sitonut yhteen, valuivat kähäräisinä ales hänen päälaeltansa ja peittivät hänen poskensa ja kaulansa ikäänkuin kultaharsolla. Levollisesti silmäillen ympärillensä, astui hän nyt etuhuoneesen. Hänet nähdessänsä nousivat nuot molemmatkin upseerit vaistomaisesti seisovallensa; hänpä oli emäntä talossa, ja he vieraita, suomattomia vieraita varmaankin, ja heidän vastenmielinen siellä olonsa alkoi tuntua heistä milt'ei tukalalta. Mutta tuo hieno sivistys ja lumoava teeskentelemättömyys, joka oli tämän Kustaa III:n saleissa niin jumaloidun kaunottaren suurimpana viehätysvoimana, seurasi häntä tässäkin silmänräpäyksessä, ja pienellä kätensä viittauksella ynnä puoli hymyilyllä, joka avasi hänen purppurahuulensa, antoi hän heille merkin pysymään paikallansa, samalla kun hän silmäyksellänsä pyysi heiltä anteeksi sitä satunnaista epäjärjestystä, joka siellä vallitsi. Nainen, kodin sulostajatar, ei voinut tässäkään levottomuuden ja tämän yöllisen kohtauksen häiritsevässä silmänräpäyksessä kuitenkaan tukahuttaa luonnollista haluansa poistamaan tätä sekamelskaa järjestävällä kädellänsä. Päivittelevän näköisenä otti hän ylös laattiaalta rikkipoljetun helminauhan, järjesti akuttimen laskokset ja muutti istuimet paikoillensa. Häntä oli kielletty puhumasta; mutta hänen eljeensä olivat ikäänkuin sanoja ja hyvin tajuttavaa puhetta, semmoista, joka soveltui lumoja-kuninkaan aikakauteen. Nyt seisoi hän etukamarin sohvan patjan vieressä, joka, ollen rikkirevittynä laattialla, antoi hänelle hyvää tilaisuutta lähestymään tuota patjaan piiloitettua asiakirjainten selitystä. Tulisikohan hän onnistumaan sen saamisessa pois?
Heikko väristys tuntui hänen käsissänsä, ja hänen sydämensä tykytti ankarasti; mutta tuo häntä kohdannut heikkous katosi yhtä nopeasti, kuin se oli tullutkin, ja notkealla kumarruksella taipui hän äkkiä alespäin. Tässä silmänräpäyksessä riensivät molemmatkin upseerit auttamaan häntä asettamaan patjaa paikoillensa. Nopealla liikkeellä vei Magdalena kätensä tuohon salaiseen piilopaikkaan sekä loi, taivuttaen päätänsä, lempeät ja kirkkaat silmänsä kumpaiseenkin vartijaansa, jotka hänen kauneutensa ja esiintymisensä jalouden viehättäminä kohteliaalla eljeellä auttoivat häntä järjestämään sohvan ylenpalttisia pauloja. Samassa silmänräpäyksessä oli tuo tärkeä paperi hänen kädessänsä, ja huomaamattomalla liikkeellä pisti hän sen valkoisilla karrikkailla reunustetun kaulahuivinsa alle, jonka hän nyt heitti olkapäillensä.
Hän oli saavuttanut tarkoituksensa; hänen toimensa oli tehty, ja väsyneen näköisenä laskeutui hän sohvan nurkkaan. Istuen siinä ajatuksiinsa vaipuneena, ei häntä kukaan häirinnyt ennen kello kuutta aamusella, jolloin vahteja muutettiin, ja kaksi varusväen upseeria ja yksi sotamies astuivat huoneesen, jonka jälkeen häntä, ollen yhtä tarkasti vartioituina kuin yölläkin, ei silmänräpäykseksikään päästetty näkyvistä.
Tieto neiti Rudenschöld'in vangitsemisesta oli sillävälin levinnyt kaupunkiin, ja hänelle lähetettiin nyt useampia velkomuksia, jotka hän maksoi.
Nämät laskut kietoi hän sitte kokoon samoinkuin salakirjainten selityksenkin ja pisti ne ikäänkuin ajatuksissansa — kuitenkin niin että ne näkyi — kaulahuivinsa laskoksiin. Hän oli äkkiä keksinyt keinon kirjainselityksen hävittämiseksi ja pyydettyään vähän jälkeenpäin lämmittämään huoneessa olevaa rautauunia, leikitteli hänen sormensa ikäänkuin sattumuksesta tuolla pienellä paperikääryllä.