— Nyt tulee poliisipäällikkö, — lausui eräs upseereista, — ja jos hän saa nähdä teillä olevan papereja kaulahuivissanne, voi hän luulla meidän sallineemme teidän vastaanottaa kirjeitä.
— Te olette oikeassa, — vastasi neiti Rudenschöld välinpitämättömän näköisenä. — Teidän luvallanne panen ne palamaan.
Työntäen poveensa laskut, otti hän sieltä samalla kirjainselityksen, jonka hän nyt heitti tuleen.
Heti tämän jälkeen tuli poliisipäällikkökin, joka oitis kysyi salakirjainten selitystä, jonka Magdalenan omaksi menestykseksensä tulisi hänelle antaa.
— Päivällisen aikana olisin minä voinut sen teille antaa, jos olisin tahtonut, vaan nyt se on minulle mahdotointa! — vastasi neiti Rudenschöld heleällä naurulla, — sillä näiden upseerien nenän edessä minä olen sen polttanut… niin tässä näette laskut.
— Herra-hyvät, te tulette saamaan tästä vastata! Miten te hoidatte vartijatointanne?— huudahti poliisipäällikkö, silmäillen vihastuneena noita hämillään olevia upseeri-parkoja.
— Nuot herrat eivät ole mitään laiminlyöneet, päinvastoin haittaavat he minua sangen paljon alituisella läsnäolollansa, — keskeytti Magdalena, yhä hymyillen; sitte kääntyi hän poliisipäällikköön, lisäten vakavammin: — En luule kuitenkaan tehneeni mitään, joka ei olisi luvallista vankiudessa… kukin puolustaa itseänsä mielellään, miten parhain voi!
VIIDESKYMMENESKUUDES LUKU.
Yhä tarkasti vartioituna pidettiin neiti Rudenschöld'iä parin viikon aikana huoneessansa. Hänellä ei ollut lupaa ottaa vastaan keitään vieraita, eikä hän tietänyt, mitä hänestä ajateltiin sekä mitä hänelle aijottiin tehdä ja ennen kaikkia hän ei ollut saanut minkäänmoisia tietoja Armfelt'ista. Tämä aika oli täynänsä epätietoisuutta ja sanomatointa tuskaa, jota hän teeskennellyllä levollisuudella koetti salata. Niinpä tapahtui sitte toukokuun 4 päivänä v. 1794, että herttuan lähettiläsupseeri tuli hänen luoksensa, tuoden sellaisia terveisiä hallitsijalta, että jos hän tahtoi ilmaista salakirjainten selityksen sekä nimittää kaikki ne, joille Armfelt'in hänen nimellensä lähetetyt kirjat olivat määrätyt, päästettäisiin hän heti vapaaksi ja ihmisille selitettäisiin hänen ainoastansa erehdyksestä tulleen vangituksi. Muussa tapauksessa täytyisi hänet jättää alttiiksi lain koko ankaruudelle, ja silloin maksaisi se hänen henkensä.
— Sanokaa herttualle, — vastasi Magdalena tyynellä maltilla, joka hänestä ei hetkeksikään luopunut, — sanokaa herttualle, että olen valmis antamaan henkeni hänen huostaansa, vaan en ikänä ystävieni luottamusta.