— Minä en tiedä mitään muuta keinoa, paitsi sitä, joka riistää minulta järkeni — vastasi Magdalena, joka vetäytyen takaperin, nyt kohtasi poliisipäällikön ankaran ja terävän silmäyksen, — sillä ei mikään muu voi pakoittaa minua toimimaan vastoin tahtoani, ja kidutuksen on Kustaa III:s ainiaaksi poistanut.
— Niin on, mutta ei käsirautoja eikä peukalonpuristimia, — lausui poliisipäällikkö, joka nyt, vetäen nämät koneet lakkaristansa, pani ne pöydälle, jolla ne olivat ainoat esineet, joita kynttilän liehuva leimu kirkkaasti valaisi tuossa pimeässä ja kolkossa huoneessa.
Kalmankylmä tunne järisytti Magdalenan mieltä, ja heittäen polvillensa, huudahti hän:
— Oi, Jumala, anna minulle anteeksi kaikki pahat tekoni, ja suo minulle sitä voimaa, jota tarvitsen!
— Noh, tahdotteko, neiti, jo sanoa, kenelle tämä kirje on määrätty? — kysyi poliisimestari äreästi, laskien kätensä pöydälle.
Magdalena oli yhä polvillansa, hänen kätensä olivat ristissä, ja silmänsä luodut ylöspäin.
— En! — oli hänen ainoa luja ja vakava vastauksensa.
Poliisipäällikkö Ullholm'in käsi vajosi ales pöydältä, ja hän kumartui
Magdalenaan päin joka nyt nöyränä oli antanut päänsä vaipua ales.
— Nouskaa pois, neiti Rudenschöld, nouskaa pois! — lausui hän, silmät kyyneleissä. — Jumalan kiitos, että huomaan teidät yhtä jaloksi, kuin teitä pidinkin; olkaa vakuutettu siitä, että jos milloinkaan näin julmiin keinoihin ryhdytään, pakoittaaksi teitä tunnustamaan, tulee muiden kuin minun käteni sen tekemään! Minä elän mieluummin vedellä ja leivällä, kuin taivun sellaiseen ilkityöhön, ja tunnen itseni jo kyllin onnettomaksi, että olen teitä sillä uhannut.
Tämä näin hemmoiteltu kaunotar, jonka koko elämä oli ollut lempimistä ja huvitusta, ja jonka pienintäkin toivomusta auliit henkilöt olivat rientäneet täyttämään, oli äkkiä joutunut mitä katkerimpiin olosuhteisin. Ne ystävyyden osoitteet, joita hänelle nyt tänä iltana ja yönä oli suotu, olivat siis tehneet hänen mieleensä mitä syvällisimmän vaikutuksen, ja ojentaen poliisipäällikölle kätensä, lausui hän: