Tuo ilmisaatu kapinaliitto ja neiti Rudenschöld'in käräjäjuttu herätti tietysti yleistä huomiota, ja tutkintoa seurattiin suurella uteliaisuudella.
Neiti Rudenschöld'iä viedessä kello yhdeksän seuraavana aamuna paljastetuilla sapelilla varustettujen upseerein ja sotamiesten ympäröimänä hovioikeuteen, oli siellä paitsi oikeuden jäseniä kolme- tahi neljäkymmentä nuorta lainoppinutta saapuvilla, jotka olivat tulleet tänne uteliaisuudesta. Tämä ensimäinen tutkinto kesti kuusi tuntia, jolla aikaa neiti Rudenschöld'in seisovallansa täytyi vastata syyttäjän kysymyksiin. Muistaen poliisipäällikkö Ullholmin neuvoa, oli hän päättänyt antaa kylmäverisesti vastauksensa, ja kun hänelle tehtiin joku loukkaava kysymys, joka herätti hänen mielikarvauttansa, hän vaikeni, kunnes hänen kiivautensa oli mennyt ohitse. Ensimmäisen kerran kun tämä tapahtui, kertoi syyttäjä kolme kertaa kysymyksensä, koroittaen lopulta äänensä kirkumiseksi. Hymyillen pyysi neiti Rudenschöld häntä silloin säästämään keuhkojansa, sillä hän ei sanonut olevansa kuuro. Tämä huomasi nyt syyn hänen käytökseensä, eikä enään koskaan kertonut kysymyksiänsä.
Magdalenan palattua vankeuteen, oli vahtimiehiä muutettu. Nuot häntä nyt vartijoivat upseerit selittivät hauskuudeksensa kaikki pahoin päin, hänen unensakin, sillä hänen puhuessaan levottomana unissansa, ilmoitettiin ne nimetkin, jotka silloin pääsivät hänen huuliltansa. Tämän huomasi Magdalena syyttäjän kummallisista kysymyksistä, ja peläten todellakin tulevansa jotakin ilmaisemaan, päätti hän olla niin paljon kuin suinkin nukkumatta. Hän pisti nyt nenäliinan suuhunsa, joten hän heräsi joka kerta, kun hän oli puremaisillaan yhteen hampaansa tahi liikuttamaisillaan kieltänsä ja pysyi siis hereillä aamupuoleen asti, jolloin upseerit itsekin rauenneina nukkuivat. Vasta silloin uskalsi Magdalena antautua tälle onnettomien ainoalle nautinnolle; mutta unen tuottama tervetullut katkerien kärsimysten unohtuminen ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo kello kuusi aamusella muutettiin vahtia, jolloin hänen tuli nousta vuoteeltansa ja pukeutua.
Mutta tämä hänen vuoteelta nousemisensa tapahtui siten, että hänen kamarineitsyensä, joka myöskin oli vangittu, vaikka tätä pidettiin toisessa huoneessa, päästettiin hänen luoksensa panemaan hänen vaatteensa vuoteen vieressä olevalle tuolille, jonka tehtyä hänen oli meneminen ulos. Vartijaupseerit eivät koskaan menneet huoneesta, jonka vuoksi neiti Rudenschöld pukeusi vuoteensa verhojen takana, ja hankaluus sangen pitkän ja paksun tukkansa silittämiseen tällaisessa olossa pakoitti neiti Rudenschöldiä eräänä päivänä leikkuuttamaan hiuksensa aivan lyhyeksi. Hänen koiransa ynnä käsityönsä häneltä kiellettiin, ja pyytäessänsä kirjoja aikansa kuluttamiseksi, lähetti paroni Reuterholm hänelle rukin. Näinä pitkinä sielua masentavina hetkinä alkoi hän sitte kirjoittaa värsyjä vankihuoneensa seiniin mutta näiden ulkopuolella levisi kuitenkin pian maine siitä kovasta kohtelusta, jota hän sai kärsiä; yleiseen häntä säälittiin ja kerrottiimpa vielä tehdyksi heikko yritys hänen vapauttamiseksensakin.
Maaliskuun loppuun asti häntä käytettiin hovioikeudessa tutkisteltavana ja tuntemassa sen semmoisiakin henkilöitä. Usein häntä silloin loukkaisivat sellaisetkin, joita hän yhdellä ainoalla sanalla olisi voinut todistaa paljon syyllisemmäksi itseänsä ja jotka osoittamalla hänelle ylenkatsettansa toivoivat itse pääsevänsä syyttömiksi. Hän oli kuitenkin lujasti päättänyt, ett'ei hän ilmaisisi keitäkään muita, paitsi itseänsä, ja pöytäkirjat näyttävät hänen peruuttaneen omat kirjoituksensakin, kun asia koski jonkun toisen suojelemista, ja hän väitti sellaisissa tapauksissa sanojansa valheeksi tahi omaksi keksinnöksensä.
Maaliskuun 26 päivänä ilmoitti vihdoin kanneviskaali neiti Rudenschöld'in asian olevan selvillä ja vaatineensa hänen vapauttamistansa velvollisuudella tulla jälleen kutsuttaessa saapuville, vaan että herttua-hallitsija oli nähnyt soveliaaksi, että häntä pidettäisiin vankeudessa, kunnes paroni Armfelt'in manausaika oli kulunut, eli toukokuun 30 päivään, jolloin hänen oli joko itsensä saapuminen paikalle, tahi hänet tuomittaisiin kuulustelematta. Iloisella tunteella palasi neiti Rudenschöld vankiuteensa. Salakirjaimista ei kukaan ollut saanut selkoa, ja yksityisestä kirjevaihdosta ei hänelle voinut tuomita rangaistusta; pian vapaaksipääsemisen toivo häämöitti loppua näille tuomiopöydän ääressä olleille kohtauksille, joita unheen verho pian tulisi peittämään.
VIIDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
Iltaisella, Huhtikuun 8 päivänä, oli herttua kutsunut kirjastoonsa valtionvalvojan, valtiokanslerin, presidentin paroni Kurckin, paroni Reuterholm'in ja oikeuskansleri Loden. Pöydällä oli paksuja, kirjoitettuja paperikääryjä, ja laskien kätensä yhdelle niistä, lausui herttua-hallitsija:
— Onnellisen sattuman kautta, jota en rohjennut toivoakaan, olen saanut käsiini ne asiakirjat, jotka todistavat paroni Armfelt'in rikoksellisen osallisuuden siihen kapinaliittoon, jolla on tarkoitettu hallituksen kumoamista ja valtakunnan asettamista vieraan vallan hoidonalaiseksi.
— Kas tässä, hyvät herrat, — jatkoi herttua, — lukekaa itse nämät kirjeet Armfelt'ilta, Ehrenström'iltä ja neiti Rudenschöld'iltä… salakirjainten selitys on kaikeksi onneksi löydetty; mitä ennen vaan epäiltiin, on nyt näytetty todeksi, ja maamme on temmattu vaarasta, joka täydellä todella on sen turvallisuutta uhannut.