— Niin, sinä olet oikeassa, me olemme todellakin Piranesille sangen suuressa kiitollisuuden velassa.
— Hän on minun ystäväni, — paroni Reuterholm pani päänsä pystyyn; minkä kunnioituksen hän täten osoitti tuolle Ruotsin konsulille, tunsi hyvin tuo ylpein ja korskein Ruotsin aatelisista, — ja minun ystävänäni soisin häntä palkittavankin. Esittelen hänet siis Ruotsin ministeriksi roomalaisessa hovissa, kolmentuhannen scudin vuotuisella palkalla sekä elinkautisella eläkerahalla.
Herttua puhalsi paksun savupilven suustansa, samalla kertaa kuin siinä silmäyksessä, jonka hän loi suosikkiinsa, oli milt'ei hämmästyksen kummastelemista.
— Ministeriksikö — kertoi hallitsija epäillen, — se ei käyne laatuun… noh, niin, mielelläni minun puolestani! lisäsi hän äkkiä ja sävyisästi mukiin menemällä, huomatessaan suosikkinsa rypistyneet kulmakarvat ja synkän katsannon.
— Teidän, armollinen herrani, tahdon täyttäminen tulee minusta olemaan hauskaa, — lausui paroni Reuterholm pienellä päännyökkäyksellä, mutta alkakaamme nyt ottaa selkoa näistä kirjeistä.
Seuraavana, huhtikuun 4 päivänä, kokoontui neuvosto uudestansa. Kuningas vietiin hallitsijan työhuoneesen, joka sijaitsi sen huoneen vieressä, jossa neuvottelua pidettiin. Hallitsija antoi nyt hänelle tiedon kaikesta, näyttäen hänelle niitä papereja, joita he olivat saaneet ilmi, sekä lausui hänelle, mikä kohtalo hänen opettajaansa, kreivi Gyldenstolpea, odotti.
— Se tullee olemaan mitä kauhein, — lisäsi hallitsija, — kuten teidän majesteettinne helposti voi huomata, ja minä kysyn siis, tahtooko teidän majesteettinne Gyldenstolpea tuomittavaksi lain koko ankaruudella, vai pitäisikö häntä kohdella sillä lempeydellä, jonka pidän, hänen ikäänsä ja asemaansa teidän majesteettinne luona nähden, soveliaana.
Kustaa Aadolf, vaikka vielä lapsi, käyttäytyi kuitenkin sangen järkevästi. Hän lausui tuskin sanaakaan, vaan jätti setänsä toimitettavaksi milt'ei kaiken, mitä tämä piti hyödyllisenä ja tarpeellisena; kuitenkin lisäsi hän aina pitävänsä parempana lempeyttä, mikäli se oli sopusoinnussa oikeuden kanssa, etenkin kun kysymys oli kreivi Gyldenstolpen arvoisesta henkilöstä, joka jo kauan oli nauttinut sekä kuninkaan isän että hänenkin ystävyyttänsä.
Vähän tämän jälkeen vietiin kuningas neuvottelusaliin, jossa hänelle ilmoitettiin koko salaliitto.
Tyyneydellä ja näyttämättä tyytyväisyyden tahi tyytymättömyyden merkkiäkään kuulteli hän, mitä hänelle ilmoitettiin; sitte noudatti hän herttuan kehoitusta palajamaan työhuoneesen, jott'ei hänen tarvitsisi vastenmielisesti olla todistajana entisen opettajansa nöyrytykseen ja rangaistukseen. Heti tämän jälkeen tuotiin kreivi Gyldenstolpe sisään, ja hänelle luettua Armfelt'in kirjeen, tunnusti hän itsensä syylliseksi ja tuskin koki puolustaakaan itseänsä. Tuo vanha mies sai sitte nuhteita herttualta, joka samalla julisti Gyldenstolpen virkansa menettäneeksi sekä kielletyksi enään oleskelemasta Tukholmassa ja että hänet armosta ynnä laupeudesta vapautettaisiin muusta kanteesta rikokseensa syyllisenä. Gyldenstolpe kumarsi ja pyysi, liikutettuna tästä hänelle osoitetusta, suuresta ja ansaitsemattomasta armosta, saada suudella herttuan kättä, joka hänelle sallittiin ja jonka tehtyä hän meni pois. Sitte kutsuttiin kuningas jälleen huoneesen, jolloin korkealla äänellä julkiluettiin hänen herttuan nimessä annettu käskynsä Svean hovioikeudelle viivyttelemättä ryhtymään ja joutuin antamaan tuomionsa kysymyksessä olevassa valtiorikoksessa, huolimatta paroni Armfelt'ia koskevasta manausajasta, jonka ohessa Armfelt itse olisi tuomittava, niin pian kuin mainittu aika olisi kulunut, vaikk'ei hän olisikaan saapuvilla. Tämä kuninkaan käsky sekä Armfeltin paperit jätettiin nyt valtion valvojan käteen, jonka tehtyä neuvosto hajosi.