Magdalena oli lausunut nämät sanat tuolla tyynellä arvollisuudella, joka aina oli huomattava hänen käytöksessään oikeuden edessä; mutta tuo ankara ponnistus, jolla hän hillitsi luonteensa kiivastumasta ja ne mielenliikutukset, joita hän oikeuden lukiessa hänen kirjeitänsä oli tuntenut, kaikki nämät yhdessä saivat hänet nyt horjumaan, ja, kaaduttuaan laattialle mitä ankarimmissa väristyksissä, vietiin hän milt'ei tunnottomassa tilassa takaisin vankeuteen.
Tutkintoa jatkettiin sitte uudella innolla sekä kostonhimolla, ja oikeuden monet sekä pitkät pöytäkirjat painettiin sitä tehden. Näiden joukossa oli joitakuita neiti Rudenschöld'in Armfelt'ille kirjoittamia rakkaudenkirjeitäkin; heidän kiivaimmat vihamiehensä pitivät huolta siitäkin, että pöytäkirjasta, joissa oli otteita äskenmainituista Armfelt'in ja neiti Rudenschöldin kirjeistä, julkaistiin eräs lyhempi painos, täynänsä mitä katkerimpia ivasanoja, jotka oli olevinansa valaisevia muistutuksia. Tämä kirja ilmestyi ensin saksankielellä, ja se painettiin heti jälkeenpäin ruotsinkielelläkin, nimellä; Kustaa Mauritz, isänmaansa petturi.
Tämä tuon ranskalaisen vallankumouksen merkillinen aikakausi ikäänkuin täytti ilman uusilla aatteilla, joita jokainen kansakunta imi itseensä; mutta tämän vapauden laajemman näköpiirin sisällä tunsi roistoväki katkeruutensa onnellisempia lähimäisiänsä kohtaan lisääntyvän. Nyt oli taas yksi onnen helmalapsi syösty kadehditusta asemastansa! — Magdalena Rudenschöld'in kohtalo tuli joka miehen suuhun, ja jos paroni Reuterholm tuolla äskenmainitulla häväistyskirjoituksellansa, joka herätti kunkin oikein ajattelevan mielikarvautta, oli koettanutkin vaikuttaa rahvaan huonoihin intohimoihin, ei hän siinä pettynytkään; kumminkin sai hän kostonhimonsa siihen määrään tyydytetyksi, että Magdalenan rakkaudenkirjeitä, katupoikain väärenteleminä, huudettiin ja hoilaeltiin tuon milt'ei jo seitsenkymmenvuotiaan leskikreivitär Rudenschöldin akkunain alla.
Kun tuomio tuossa yhä jatkuvassa oikeusjutussa oli julistettava, sai kanneviskaali Örbom viittauksen yläilmoista, että hän vaatisi neiti Rudenschöldiä tuomittavaksi menettämään henkensä, kunniansa ja omaisuutensa, ja että hänen mestauksensa tapahtuisi siten että häneltä ensin katkaistaisiin oikea käsi, ja sitte kaula. Kanneviskaali kieltäytyi kuitenkin tekemästä tätä vaatimusta, väittäen sen olevan kaikkea lakia vastaan. Siitä huolimatta sai hän uuden käskyn ynnä asessorin valtakirjan, jonka hän kuitenkin lähetti takasin, selittäen itseänsä voitavan pakoittaa tähän ainoastansa herttua-hallitsijan kirjallisella käskyllä, joka tulisi säilytettäväksi arkistossa hänen puolustukseksensa. — Kirjallinen käsky tuli, ja hän teki myöskin mainitun vaatimuksen.
Ennen hovioikeuden tuomion tekemistä, pidettiin äänestys, jossa neiti Rudenschöld vapautettiin kuolemanrangaistuksesta yhden äänen enemmistöllä, ennenkuin valtionvalvoja oli antanut molemmat äänensä. Miten nämät tulisivat lankeamaan huomataan edellisestä. Nyt tahtoi kuitenkin hallitus äänestyksen käymään tasaan ennenkuin valtionvalvoja antoi lausuntonsa, jotta langettava tuomio ratkaistaisiin äänienemmistöllä, jonkatähden päätettiin pitää seuraavana päivänä uusi äänestys. — Reuterholmin sihteeri, joka oli Edman nimeltään, koetti nyt houkutella erästä oikeuden jäsentä (62) muuttamaan äänensä vapauttavasta langettavaksi ja piti häntä maaseudulla, kunnes oikeuden istunnon hetki tuli, sekä vei hänet suorastansa hovioikeuteen, suomatta hänelle hetkeäkään miettimisen aikaa. Tämä peruutti sitte edellisen päivän lausuntonsa ja äänesti kuolemanrangaistusta. Tarkoitus oli saavutettu. Valtion valvojan molemmat, samaa vaativat äänet tekivät enemmistön.
Tämä tuomio julistettaisiin neiti Rudenschöldille avonaisien ovien sisällä.
Edellisenä eli kesäkuun 30 päivänä istui Magdalena eräässä nurkassa, tuossa kauheassa vankilassa, jossa häntä yhä edelleenkin oli pidetty, sittekun hänen täytyi lähteä omista huoneistansa. Suviaurinko paahtoi kovasti sekä loi huoneesen muutamia säteitä akkunan rautaristikon välistä ja tuo kirkas päivä valaisi jokaisen sopukankin, niinkään peittävän varjon lievittämättä tuota hänen ympärillänsä vallitsevan kurjuuden kauheutta, jota hänen silmänsä näki, samalla kun kyyneleet vitkallisesti valuivat hänen poskillensa.
Kaipaisiko neiti Rudenschöld entistä mukavuuttansa, vai katuiko hän kentiesi tuota suurta syntiä, jonka hän oli tehnyt hallitsijaa vastaan vehkeilemisillään? — Hänen molemmatkin vartijansa katselivat häntä tähystelevillä silmäyksillä; kentiesi olisi hän sattunut lausumaan jonkun sanan, jonka he sitte saisivat jonakin uutisena kertoa? Mutta neiti Rudenschöld istuikin äänetöinnä, ja hänessä työskentelevät ajatukset pyrkivät ilmoille ainoastansa hiljaisessa huokauksessa sekä tuossa verkalleen ja hänen tietämättänsä valuvassa kyyneleessä. Hänen ajatuksensa oli kaukana, niin, kaukana, kaukana… ne harhailivat ikäänkuin etsien avaruudessa, — missähän hänen lemmittynsä nytkin oli? Ah, hän oli vapaa? Sehän oli riemullinen varmuus, hänen — Magdalenan sielun avion ei tarvinnut väärien tuomarien edessä kumartaa uljasta päätänsä; Magdalena nautti hänen vapaudestansa, milloin hänen ajatuksensa lensivät hänen luoksensa. Olihan Magdalena ja hän yksi, ja kun jommankumman heistä, jotka kuuluivat tähän yhteyteen tuli kärsiä, olihan Magdalenan mielestä onni, että se oli juuri hän itse. Jospa vaan Armfelt pääsisi kaikesta pahasta, jospa hän iloisesti hymyilisi, sillaikaa kuin Magdalena — niin, hän ei kuitenkaan muuta voinut, kuin yksinänsä itkeä; sillä mitäpä hän oikeastansa Armfelt'ista tiesikään? Mitä tiesi hän kenestäkään? Mitähän hänen onnetoin äitinsä sekä hänen sukulaisensa hänestä ajattelivat? Mutta ei hän voinut antaa itsellensä minkäänmoista vastausta, — suljettuna ulkomaailmasta, oli hän ikäänkuin elävänä kuollut.
Lähestyvät askeleet keskeyttivät nyt tuon ulkopuolella vallitsevan syvän äänettömyyden.
— Tämä hame on annettava neiti Rudenschöld'ille, pukeutuaksensa siihen huomenna, mennessään kuulemaan hovioikeuden tuomiota.