— Ijankaikkisen autuuden… Jumala, oi Jumala! — Magdalena oli peittänyt käsillään kasvonsa, ja kyynelvirta valui nyt hänen hienojen sormiensa lomista. — Niin, hänen sisarensa oli oikeassa, hän ei ollut vielä valmis kuolemaan… ei vielä arvollinen astumaan Jumalan kasvojen eteen!
— Tahdon siis elää, jos se on Korkeimman tahto, koettaakseni sovittaa, — kuiskasi hän, — johda minua, Karolina, oikealle tielle, tue minua, ett'en horjuisi.
KUUDESKYMMENESENSIMÄINEN LUKU.
Tuomio oli nyt mennyt tavallista tietä ja jätetty korkeimman oikeuden tutkittavaksi sekä sieltä (kuten sanottiin) kuninkaalle.
Jos tuomitut aikoivat lähettää armon pyyntöä kuninkaalle, olisi se tehtävä viimeistänsä elokuun 29 päivänä. Sisarellensa antaman lupauksensa mukaan kirjoitti siis neiti Rudenschöld seuraavaa:
Suurvaltaisin, Kaikkeinarmollisin Kuningas!
Kuninkaallisen hovioikeuden tuomitsemana ei minulla ole muuta keinoa kuin turvautua valtioistuimeen, jossa hallitsijan jalomielisyys ja lempeys vielä voi elähyttää pian sammuvan toivon heikkoa tuiketta. Minä rohkenen ottaa tämän viimeisen askeleen, ei välttääkseni onnettomuutta, ei, se on tullut minusta luopumattomaksi, vaan ainoastansa siinä tarkoituksessa, että, mikäli mahdollista, pääsisin sen raskaammasta taakasta. Kiellettynä näkemästä kaikkea, jota kunnioitan ja johon tunnen ystävyyttä sekä mieltymystä, olen jo omasta kohdastani kuollut; nämät suloiset tunteet, jotka ennen olivat elämäni viehätys, täydentävät nyt vaan tuskieni lukua. Näin kurjassa tilassa ei minun pitäisi koettuakaan jatkaa elämätäni, jonka hallitsijan epäsuosio, lain uhka sekä vankeuteni hirmuisuus on tehnyt minulle tukalaksi; mutta elämästä luopuminen minun ijälläni rikoksellisena, jota kuolinhetkellä vaivaa omantunnon nuhtelemiset omaisieni ja masennetun äitini minun onnettomuudestani tuntemasta murheesta ja tuskasta sekä seurattuna hautaan kansalaisteni epäsuosiollisilta arvosteluilta ja pidettynä arvotoinna saamaan kuninkaani sääliväisyyttä ja närkästyneen hallitsijan anteeksi antamasta, — kaikki tämä on kauheampaa kuin kuolema ja saattaa minun sieluni suureen ahdistukseen.
Jos minä, vietellyn mielikuvitelman harhaan johtamana, olen kiihoitetuilla mietteilläni mennyt lain rajain yli, ei se ole tapahtunut isänmaani vahingoittamisen aikeessa eikä loukatakseni sen suuriarvoista hallitsijaa. Oikeuden tarkkuus ja tuomarein mitä ankarin tutkintokaan eivät ole huomanneet minua muuhun syylliseksi, kuin että olen ollut ilmiantamatta noita häälyviä hankkeita, joita minun rakkauteni niiden yrittäjään ei sallinut minun luulla olevan olemassakaan. Tätä, ei kerrallaan tahi missään kokonaisuudessa, vaan katkonaisesti ja monenlaisten muiden asioiden sokaisemaa, silloin tällöin saatua ilmoitusta alituisesti vaihettelevista ajatuksista ja mielioikuista ei kentiesi voitane pitää todellisena tietona tuosta pääasiallisimmasta, valtakunnan hallitusmuodon muuttamista tarkoittavasta aikeesta, jonka tuottama vaara ei ole, asian näin ollen, tullut minun huomioonikaan ja jonka estäminen on osaksi näyttänyt minusta tarpeettomaltakin, sittekuin kaikki nämät hankkeet minun kehnon käsitykseni mukaan jo aikoja ennen olivat hyljätyt jo sillensä jätetyt. Tutkinnossa ja viimeksi hovioikeuteen jättämässäni selityksessä olen laveammin, kuin nyt rohkenenkaan kertoa, ilmaissut kaikki ne lieventävät seikat, jotka tässä asiassa puhunevat minun puolestani. Sidottuna lain ankaraan kirjaimeen, ei oikeus ole voinut ottaa niitä mihinkään huomioon; rohkenen kuitenkin vielä kerran huomauttaa niitä hallitukselle, jolla on mitä suurin kyky eroittamaan rikosta hairahduksesta ja omanvoitonpyynnön, koston tahi kunniahimon rohkeita yrityksiä harhailevien tunteiden erehdyksistä ja jolla on tuo nimenomainen oikeus, joka sille on milt'ei ainoa palkinto valtikan tuottamista huolista, nimittäin armahdusoikeus. Tämäpä valtikkaan eroittamattomasti yhdistetty oikeus voi ainoastansa minultakin hälventää ne onnettomuutta uhkaavat pilvet, jotka minun ympärilläni kulkevat, ja ainoa lohdutukseni on, että sillä nuorella kuninkaalla, joka nyt Ruotsin valtaistuinta kaunistaa, sekä sillä jalolla ruhtinaalla, jonka valveilla olevan viisauden kautta kaikkinaiset vaarat tulevat estetyiksi, on sydän joka heltyy onnettoman huutaessa. Jo epäileminenkin armon ja pelastuksen löytämisestä Vasa-suvun hallitusistuimelta, olisi heidän majesteetillisyytensä loukkaamista, enkä olekaan vielä kylliksi epätoivoisena tätä epäilemäänkään. Ollen ensimäinen nainen, jonka ruotsalaiset aikakauskirjat tietävät kertoa takertuneena rikokseen valtikkaan pyhyyttä vastaan jätetyksi tuomarein tutkittavaksi, älköön laki minussa nähkö ensimäistä järkähtämättömän ankaruutensa uhria.
Luottamukseni herättyä kuninkaan ja hallitsijan armoon, rohkenen nöyrimmästi anoa helpoitusta ylitseni julistetussa kuolemantuomiossa. Tulkoon minulle suotu anteeksiantamus koko Europassa julkisesti todistamaan lempeyden pitävän perintöoikeudella Ruotsin valtikkaa; valtaistuimelta lähteneen sääliväisyyden hyvittämänä vakuutettuna hallitsijan anteeksiantamisesta sekä suopeudesta, tulen saavuttamaan kaiken sen onnellisuuden, joka minulla enään voi olla saavutettavissa ja kärsivällisyydellä kestää muut onnettomat kohtaloni, jotka kuitenkin pian tulleevat avaamaan hautani.
Olen syvimmällä alamaisella kunnioituksella, Suurivaltaisin, Kaikkein armollisin Kuningas! Teidän Kunink. Majesteettinne nöyrin ja uskollisin palvelijatar sekä alamainen