— Sen tiedän, — keskeytti ruhtinas, — ja paroni Ehrenkrona saa tietysti häneltä tämän lupauksen; mutta siitä huolimatta, paronitar-hyväni…
— Ah, minä olen ollut paroni Reuterholm'in puheilla, joka on mitä ystävällisimmin vakuuttanut, ett'ei mitään pahaa tulisi sisarelleni enään tapahtumaan… hänkin arvelee Magdalenan jo kyllin kärsineen ja on kunniasanallansa luvannut neuvoston tuomion tulevan peruutetuksi, ja Magdalenan saavan täydellisen armon… Kaiken pyhän nimessä on hän tätä vakuuttanut ei ainoastansa minulle, vaan koko suvullemme ja kaikille ystävillemme. Ah, minä tulen viemään Magdalenan mukanani, me tulemme asumaan maalla yksinämme sekä levossa ja rauhassa… meidät tullaan unohtamaan, ja kentiesi tulemme mekin kerta unohtamaan murheemme.
Vähäinen hymyily ilmaantui rouva Ehrenkronan kalpeille kasvoille, ja hän lisäsi:
— Tästä ehdoituksestani olen antanut tiedon herttualle, ja minä tahdon tästälähin olla edesvastauksessa Magdalenasta, eikä herttua enään tule saamaan vihastumisen syytä… jo huomena saan vastauksen tähän pyyntööni.
— Mutta minä neuvon teitä jo tänään heittäymään hallitsijan jalkoihin. Olkoon paroni Reuterholm houkutellut häntä mihin tahansa, Kaarlo on helläsydäminen ja hän tulee säälimään Magdalenaa ja hänen nimeänsä. Rudenschöld! Ei kukaan Lovisa Ulrikan pojista saa unohtaa tätä nimeä… ilman teidän isäänne, paronitar, ei meidän nerokas, korkeasti nukkunut äitivainajamme olisi ollut Ruotsin kuningattarena! — Tuo ritarillinen ruhtinas lausui tämän tunnustuksen kaikella luonteensa lämmöllä sekä jatkoi: — Lovisa Ulrika tunsi aina ystävyyttä teidän isäänne ja sukuanne kohtaan; Kaarlo ei tule tätä unohtamaan, vaan noudattamaan hänen esimerkkiänsä; nyt on aika hänelle näyttää, ett'ei entisiä palveluksia unohdeta. Rohkeasti siis, paronitar, älkäätte luottako välityksiin eikä lupauksiin, vaan ainoasti omaan itseenne ja menkää viipymättä herttuan puheille!
Näin lausuen meni Fredrik-ruhtinas pois, mutta ei ainoastansa tämä ruhtinas eikä herttua: hallitsijan puoliso sekä hoviväki, vaan yleinen kansakin ilmaisi julkisesti säälivänsä tuota neiti Rudenschöld-parkaa, ja silloin ei säästetty hallitsijaa eikä hänen neuvonantajiansakaan; mentiinpä vielä niinkin pitkälle, että isommissa seuroissa "vartijahuutona laulettiin Marseillen laulua."
Ruhtinaan kehoituksesta meni kuitenkin paronitar Ehrenkrona suorastansa hoviin.
Hallitsijan etehisessä tunkeili herroja virka- ja juhlapuvuissansa; siellä näkyi myöskin joukko tummansinisiä hännystakkia, tulipunaisilla ompeluksilla ja vapaamuurarein risti kullatuissa napeissansa. Tähän huoneesen ohjasi nyt paronitar Ehrenkronakin, puettuna mustiin suruvaatteisin, askeleitansa. Tuntemansa levottomuus, joka ruhtinaan käytyä hänen puheillansa oli lisääntynyt, ajoi häntä nopeasti eteenpäin, ja missä tahansa hän näyttäytyi, väistyttiin kunnioittamisella hänen tieltänsä.
Niin, hän tulisi heittäymään hallitsijan jalkoihin eikä hän tulisi tästä erkanemaan, ennenkuin hän saisi Magdalenalle täydellisen armon!
Heti rouva Ehrenkronan jälkeen astui paroni Reuterholm huoneesen.
Korskeasti ja ylpeästi tervehti hän vartoavia ja, nähdessänsä Katharina
Ehrenkronan, pysähtyivät hänen askeleensa silmänräpäykseksi, ja heleä
puna nousi hänen uljaille kasvoillensa.