Musliinipoimukkeiden ja pitsein peittämänä istui eräs nuori nainen pukeumassa; hänen pienet, kultaompeluksilla koristettuihin silkkikenkiin pistetyt jalkansa lepäisivät ikäänkuin kultaiset mehiläiset samettimaton kukilla. Katsellen säkenöivillä hohtokivillä koristettua rannerengasta, kiinnitti hän sen nyt vasemman kätensä hienon pyöreän ranteen ympärille, jonka jälkeen hän heitti silmäyksen kirkkaasen peililasiin, joka hänen oman ihanan kuvansa ohessa heijasti tuon somasti sisustetun huoneen kullatuita koristuksia ja huonekaluja. Kaksi erinomaisen huolellisesti puettua herraa istui aivan lähellä tuota hopealta hohtavaa pukeumapöytää, jonka äärestä tuo nuori nainen nyt silmäili ympärillensä, suoden noille kumpaisellekin uljaille kavalierille suloisen hymyilyn, samalla kun hän jätti päänsä erään koreaksi puetun kamarineitsyen käsiteltäväksi, joka järjesteli hänen hiuksensa lukemattomiin pieniin kihariin.
— Tuleeko minun käyttää tukkajauhoa, vai eikö? — kysyi sekavalla ruotsinkielellä tuo peilin edessä istuva nainen, pudistaen miellyttävällä liikkeellä tummia kihariaan otsaltansa. — Mitä te, hyvät herrat, siihen sanotte?
— Millaisena te esiinnyttekin, olette aina yhtä viehättävä, lausui vanhin molemmista herroista, ja nuorempi lisäsi:
Mitä muoteja te, kreivitär suvainnette noudattaakin, olette aina minun silmissäni viehättävin nainen.
— Huolimatta teidän hienoksi tunnetusta aististanne, kreivi Essen, pelkään kuitenkin, että musta pääni säikähdyttäisi tainoksiin teidän heikot naisenne.
— Ota käsille jauhohahtuva, Katinka; hiukan punankaan en sitäpaitse luule rumentavan — Hän hymyili. Hänen hampaidensa valkoinen kiille oli suora vastakohta hänen huultensa purppuralle, ja hänen silmäyksensä kohtasivat paroni Essen'iä, joka suurimmalla hartaudella häntä katseli, hartaudella, josta Daschka-kreivitär ei laisinkaan ollut pahoillansa.
— Mahdollista on, paroni, että jään tänne koko talveksi, lausui kreivitär, joka taaskin, silmäillen nuorempaa noista kahdesta herrasta, oli pukemapuuhissansa, sivellen hienolla sormellansa tummia, hienoja kulmakarvojansa.
Paroni Essen laski kätensä sydämelleen: Te lahjoitatte minulle uutta eloa, kreivitär! lausui hän. Teidän lähtönne olisi ryöstänyt auringon minun taivaaltani!
— Jos te lähdette, lähden minä mukaanne, lausui tuo vanhempi herroista.
— Ei mikään voi estää minua siitä. Olen teidän orjanne, kreivitär!
-Hyvä, paroni Leyonhjelm, minä vaadin teiltä siis heti palvelusta! Tehkää hyvin, että annatte minulle tuon punaisen pullon! Tuhansia kiitoksia! — Ja hän väänsi auki pullon kultaisen tulpan sekä valeli pullossa olevaa kirkasta nestettä käsillensä, jolloin sen hieno haju sekaantui muihin tuoksuihin, jotka huoneen täyttivät.