— Nyt, herra paroni, antakaa minulle tuo pieni vasu, jossa on kukkakimppu! Kas tässä saatte yhden kukkasen minun erinomaisen suosioni merkiksi!
Paroni Leyonhjelm heitti voittoriemuisen silmäyksen paroni Essen'iin, ja unohtaen kuusikymmentä ikävuotta: sekä jäsenkolotuksensa koetti hän saada notkean, miellyttävän ja puoleksi polvillansa olijan aseman, ottaessaan kreivittären antaman lahjan. Tehden sankarin tavoin väkivaltaa kasvoillensa, hillitsi hän niiden vinnistelemisiä, hymyili spartalaisella miehuudella ja kiinnitti kukan ruusunpunaiseen nuttuunsa. — Olen onnellisin kaikista kuolevaisista, kreivitär! lausui hän nuoren teikarin äänellä, vaikk'ei poskimaali voinut peittää vanhuuden jälkiä hänen jyrkissä, ryppyisissä kasvoissansa. — Te olette ensimäinen nainen, joka on saanut sydämeni sykkimään.
Salaperäinen hymy ilmautui paroni Essen'in huulilla, ja hän oli juuri tekemäisillänsä pistävän muistutuksen, kun muuan palvelija ilmoitti hovineiti Magdalena Rudenschöld'in tuloa.
Dashka-kreivitär nousi istuimeltansa, hänen pukeumisensa oli päättynyt ja laskien nuot hienot verhot paikoillensa seisoi hän nyt siinä purppurapunaisessa hameessaan ja tummat kähäränsä laskeutuneena kaksinkertaiselle pitsiriville, joka puoleksi verhosi hänen pyöryläisiä olkapäitänsä. Hän astui Magdalenan vastaan ja tervehti tätä mitä kohteliaimmin.
— Täytittepä kuitenkin lupauksenne, lausui kreivitär, totta puhuen, olen teitä hyvän aikaa varronnut!
— Pääsin vasta nyt ruhtinattaren luota! Kiitoksia meidän hauskasta yksissäolostamme kreivitär Vreden luona!
Daschka-kreivitär, joka oli kietonut käsivartensa Magdalenan käsivarteen, vei hänet nyt läheiseen saliin, johon kumpikin herra heitä seurasi. Tuo ripeä, ruusunpunaiseen nuttuun puettu vanha herra kumarsi kohteliaasti, istahtaen kumpaisenkin naisen lähelle, samalla kuin paroni Essen, joka nojausi rautauunin reunustaan, oli tässä sijoittunut miellyttävään asemaan, luotuaan vilkaisevan ja tutkivan silmäyksen vastapäätänsä olevaan marmoriveistoksilla koristettuun peiliin.
— Juuri äsken mainitsin aikovani jäädä tänne talveksi, lausui kreivitär, kääntyen Magdalenaan — te osaattekin pitää hauskaa… teidän hovissanne tuskin Parisia kaipaakaan!
— Tuskin on kuitenkin samaa kuin hiukan… te kaipaatte siis hiukan
Paris'ia, keskeytti paroni Essen.
— Samoin kuin Paris'issa kaipaisin Tukholmaa. Ettekö tiedä, paroni, kuinka helposti ihminen rupeaa kaipaamaan sitä, mitä hänellä ei ole.