Magdalena seisoi muutaman minuutin ikäänkuin salaman iskemänä. Temmattuna vankeuden yksinäisyydestä ja ollen kaikkein silmäiltävänä, tunsi hän voimansa heikkenevän, ja horjuen kaatui hän kaakinpuuta vasten. Muuan poliisipäällikkö tarjosi hänelle silloin lasillisen vettä, jonka hän tyhjensi väristen hengittämällä.
Nyt luettiin hänen tuomionsa uudestansa väkijoukolle, jonka tehtyä pyöveli häntä lähestyi, ja laskien kömpelön kätensä Magdalenan olalle, tahtoi hän temmata pois hänen kaulaliinansa, pannaksensa kaularaudan hänen kaulaansa. Kauhistuen väistyi hän syrjään ja loi nyt niin kunnioitusta herättävän silmäyksen pyöveliinsä, että tämä jäi ikäänkuin kivettyneenä seisomaan.
— Jätä se tekemättä, — lausui laamanni Gripenstråle, joka johti rangaistuksen toimeen panemista.
Tuo pitkä, hirveä tunti alkoi nyt.
Magdalena piti päänsä tässä silmänräpäyksessä pystyssä, hänen siniset silmänsä kiilsivät kuumeenloistosta, hänen kalpeille poskillensa nousi väliin purppuraliekkejä, ja hänen höyhenen kevyisillä kähärillänsä leikittelivät auringonsäteet ja tuuli. Hän seisoi liikkumatta paikallansa, vastaten tuskallisesti hymyillen muutamiin kaupunginlääkäri Fröbergin tekemiin kysymyksiin hänen voinnistansa, jolla lääkärillä ynnä kahdella pyövelin rengillä oli rangaistuksen kestäessä sijansa kaakkilavitsalla.
Sieltä täältä kuului joku kuiskaus joku sääliväisyyden huokaus hänen ympärillänsä ja osa väestä peitti liikutettuna kasvonsa käsihinsä; näiden joukossa oli Maria Enerot'kin, joka puolipyörtyneenä nojausi miehensä käsivarteen.
— Ah, että tämän piti hänelle tapahtuman! — huokasi hän hiljaa, — mistä minun, mistä meidän tuleekaan häntä kiittää!
— Sinun ei olisi pitänyt tulla tänne, — lausui hänen miehensä levottoman näköisenä.
— Voinko minä jäädä kotiin, kuultuani niin kauhean tuomion julistetuksi hänelle? Ah, minä toivoin yhä, ett'ei se tulisi täytäntöön! Jumala häntä varjelkoon ja pitäköön suojelevan kätensä hänen ylitsensä!
— Onpa häpeä, että hänen pitää kärsiä, kun lain käsi ei ole saavuttanut paroni Armfelt'ia! — keskeytti hänen miehensä mielikarvaudella. — Ja mikä muu kuin haaveilija tämä Armfelt sitä paitsi onkaan? Hänen hankkeensa ovat häälyneet sinne tänne ja puuttuneet kaikkea johdonmukaisuutta, eivätkä ne luultavasti milloinkaan tule toteutumaan.